No niin. Onhan sitä tässä jo tarpeeksi alkulausetta tämän päivän tekstiin. Nyt asiaan!
Eilen oli palmusunnuntai. Olimme jo aikoja sitten päättäneet Berglundien kanssa lähteä Salomäenloukolta »palmuja» noutamaan. Lauantaina satuin siitä Korpisellekin mainitsemaan. Hän pyysi päästä mukaan. En hennonut kieltää, kun poikaparka näytti olevan niin onneton sen Maariana sattuneen kohtauksen tähden.
Menin lauantaina yöksi Berglundille, että heräisimme ajoissa. Vähää ennen viittä kirmasin omiin huoneisiini pukeutumaan hiihtopukuun. Pihalla tapasin Korpisen. Käskin hänet sisään. Kymmenen minuutin kuluttua olin kuitenkin valmis, ja me tulimme yhdessä kartanolle. Samalla hetkellä meni Iipon palvelijatar pihan poikki navettaan. Oveni kilahti lukkoon, ja me lähdimme.
Kirkonkellot moukuivat jumalanpalveluksen alkaneeksi kotiin tullessamme. Jokainen meni hiukan väsähtäneenä omille mailleen.
Heittäydyin sohvalleni ja päätin uinahtaa suurimman väsymyksen pois. En viitsinyt panna edes oviani lukkoon. Kukaan ei luultavasti vaivautuisi ryöstöretkelle luokseni. Unta ei tarvinnut herutella. Se tärppäsi heti kiinni.
* * * * *
Heräsin. Joku kosketti hiljaa olkapäähäni. Katsahdin unisin silmin häiritsijää. Pappi! Itse pyöreä, harmaa rovasti Jahah täydessä papillisessa prameudessaan. Koska minulla ei ollut kuollutta haudattavaksi, ei lasta kastettavaksi, ei miestä vihittäväksi, luulin näkeväni unta.
»Pappi on pahaksi unessa», mutisin ja aioin jatkaa muitta mutkitta untani.
Kopistettiin uudestaan olkapäästäni, tällä kerralla kokolailla lujasti.
Kavahdin istumaan. Tukahduttaen haukotukseni ihmettelyyn virkoin:
»Rovasti!»