»Kyllä majuri kansan hajun tuntee. Kansanlapsiahan hänkin komentaa», pisti Jussi väliin.
»Minä en ainakaan lähde mukaan.»
»Pysy vain kotona. Me kyllä sanomme, että sait ilkeän päänsäryn», naljaili Jussi.
»Saat minulta lainaksi puvun», ehdotti Irma. Häntä ei haluttanut kotiinkaan jääminen.
»Ei, kiitos! Toisen höyhenillä en koreile!»
Pieni sanasotamme päättyi kuitenkin yhteiseen lähtöön.
Teatterissa tarjottiin monenlaista nautittavaa. Mieluisin oli kuitenkin latomereläiseen komediaan kuuluva kohtaus, joka näyteltiin teatterin katsomossa toisella väliajalla.
Palatessamme lämpiöstä kiintyivät »haukansilmäni» takanani istuvaan samettipukuiseen naiseen. Hän tuntui niin tutulta ja kotoiselta. Toden totta, siinä istui kuin istuikin neiti Ester Iippo Latomerestä, kavaljeerina kaljupäinen herra. (Syrjäsilmäys majurin ja Jussin harjaksiin.) Vaikka en olekaan aristokraatti enkä juuri katso koiraa karvoihin, niin tällä kerralla seurani hiveli ylpeyttäni. Toivottavasti neiti Iippo oli paremmin selvillä armeijan arvoasteista kuin minä.
Mitä herttaisin (!) hymy huulillaan nyökkäsi neiti Iippo tervehdyksensä. Tervehdykseen vastasin, hymyyn en. Seuraavalla väliajalla hän tuli juttelemaan kanssani. Päätin lyhennellä hiukan vanhoja velkojani.
»Irma, täällä on vanhoja tuttaviasi!»