Tänään oli johtokunnan kokous, ja minua pyydettiin kunnioittamaan juhlaa läsnäolollani. Berglund kirosi sen kuullessaan.
»Käykö kateeksi?» naureskelin. Reippaasti kuin jääkäri tuleen marssin johtaja Iipon työhuoneeseen, joka oli täynnä tupakansavua ja puolillaan miehiä.
Istuuduin käskettynä.
»Tässä olisi neidille johtokunnantodistus.»
»Kiitos!» Otin todistuksen käteeni ja silmäilin. Käytös kiitettävä, opetus ja kurinpito välttävä, todistettiin siinä.
Hymyilin. Ei tämä juttu itkettänytkään. Olihan käytös sentään kiitettävä. Mutta mistähän he lienevät osanneet noin tyystin opetukseni ja kurinpitotaitoni arvostella, kun ei kukaan näistä herroista ollut minua minuuttiakaan kuunnellut?
Pistin paperin taskuuni.
»Turha vaiva teidän oli tätä todistusta kirjoittaa, en aio näet lainkaan muuttaa. Täällä teidän luonanne on niin hyvä olla.» (Minulla on jo pääsiäisestä lähtien ollut paikka koulukaupungissani tiedossa.)
»Mutta me toivomme, että neiti muuttaa», jyräytti eräs koulun isä.
Katselin häntä ihmetellen.