Lausuin julki keksintöni. Johtaja nauraa hörähti. Rouva loi minuun vaanivan katseen. (Pitäneeköhän hän minua vakoojana?) Kuinka uskalsinkaan laskea leikkiä hänen korkeasti oppineesta tyttärestään! Kaunosielu nyrpisti hiukan halveksivasti suloista suutaan. Tunsin lierollakin ongenkoukussa olevan enemmän esteettistä makua kuin itselläni.
Vihdoinkin loppui kotitarkastus. Rakas, pieni kotini oli kestänyt tulikokeensa, ja sen omistaja veti pitkän pötkyn raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Tarjosin vierailleni Harjulan oivallista vadelmamehua ja äitirouvan kelpo piparkakkuja.
»Neitihän on kotoisin Savosta?» alkoi rouva mehua maistellen ja tarkkaavaisesti lasia silmäillen.
»Savotarhan minä olen.»
»Sielläpäin kuuluu olevan kauheasti torakoita. Äitini, ruustinna (kas vain, mehän olemmekin kaikki papillista sukua!) kertoi aina kauhuissaan, kuinka hirveitä elukoita ne olivat.»
Heitin kauhistuneen silmäyksen rouvan lasiin, jota hän edelleenkin tarkasteli. Jumalan kiitos; siinä ei näyttänyt olevan mitään sellaista möhkälettä, jota olisi voinut otaksua torakaksi!
Pitkä kuvaus torakoista ja siivottomista savolaisista talonpojista.
Olen savolainen henkeen ja vereen saakka ja tarpeen vaatiessa puolustan savolaisia russakoitakin. Varustauduin jo hyökkäyksiä torjumaan ja rynnäköltä tekemään savolaisuuden rintavarustuksen takaa, kun Iipon palvelijatar pöllähti savisine sorkkineen keskelle saliani ja hengästyneenä huohotti:
»Joutuin, rouva ja neiti! Tohtori tuli!»
Vieraat saivat äkkilähdön. Tohtori oli siis mieluinen vieras. Ahaa! Nuori »lepäävä esteetikkomme» oli lehahtanut punaiseksi kuin lampunvarjostimeni. Enpä tosiaankaan enää ihmettele, miksi neiti Iipon täytyy jäädä talveksi lepäilemään. Tohtori Korpinen (hän se tietystikin tuli naapuriin vieraaksi) on komea mies, eikä ole niin hullua päästä tohtorinnaksi. Kannatetaan sellaista aatetta!