Olen jo tottunut siihen, että hän iltaisin tulee luokseni käsitöineen ja hymyilee anteeksipyytävästi.
»Tulin luoksesi taas. Ethän pahastu? On ikävää yksin. Täällä on niin viihtyisää.»
Parina iltana hän on jäänyt tulematta. Silloin huomasin kaipaavani häntä. Tavallisesti keskustelemme joutavista pikkuasioista.
»Mitä sinä teet kaikilla noilla kirjoilla?»
»Luen.»
»Oletko lukenut kaikki nuo kirjat!» (Omistan noin sadan niteen paikoilla.)
En voinut olla naurahtamatta. Selitin, että olen lukenut paljon enemmänkin kuin nämä kirjat.
»Minä en ole lukenut kuin koulukirjoja», selitti Rauha rehellisesti. »Ei ole ollut aikaa. Heti kansakoulusta päästyäni sain asiatytön paikan kenkäkaupassa. Siellä se aika meni. Seminaarissa oli taasen läksykirjoissa tarpeeksi työtä.»
»Etkö todellakaan ole lukenut mitään kirjallisuutta?» utelin epäuskoisena.
»Genovevan luin kansakoulussa ollessani ja viime talvena luin Välskärin
Kertomuksia.»