Nielin nuhteet vaieten. Äitipuoleni seurassa olen oppinut vaikenemisen kauniin ja vaikean taidon. On ollut pakko oppia. Pienenä kunnioitin patukkaa ja vaikenin, isompana hänen kielevyyttään ja vaikenin. Vahva uskoni on, ettei tähän maailmaan ole syntynyt ketään niin kielevää ihmistä kuin äitirouva, ei ainakaan tällä eikä viime vuosisadalla. Ei kukaan voita häntä suunsoitossa. Tietäen tämän hyvin käytän sitä ainoata taitoa, jota hän ei omaa, vaikenemista. Se kiusaa ja harmittaa häntä enemmän kuin terävimmätkään sanat.
No niin! Rauha äitipuolelle Harjulassa! Onhan hän topakka emäntä ja kelpo ihminen. Eikä hän sille mitään mahda, ettei pidä minusta sen enempää kuin minäkään hänestä.
Mätäkuun viimeisenä päivänä lähdin Latomerta kohden. Kaikki taivaan akkunat olivat auki, ja vettä satoi kuin saavista kaataen. Tämä ei ollut ihme, vaan jokapäiväinen ilmiö tänä kesänä. Vettävaluvana ilmestyin rakkaan koulukaupungin asemalle. Tavarani olivat jo matkustaneet edeltäpäin.
Kumarruin lippuluukkuun.
»Toisen luokan lippu Mörskään!» sanoin suloisin hymyni huulillani. Myyjä oli nuori mies ja äitipuoli kaukana maaseudun sumussa. Sain hymyn hymystäni. Oikeastaan en ollut hymytuulella, enkä ole vieläkään, mutta tuo nuori mies kivahteli niin kiukkuisesti edelliselle ostajalle, että päätin armahtaa sitä yhä kasvavaa ihmisjonoa, joka odotti jäljessäni vuoroaan. Eräs herrasmies on uskotellut minulle, että hymyni muka on vastustamaton. Tepsi se nyt ainakin. Lipunmyyjä oli itse kohteliaisuus ja haki Mörskää kirjoistaan niin, että lehdet rapisivat. Viiden minuutin kuluttua ilmestyi hän jälleen luukun kehyksiin.
»Hyvä neiti, sellaista asemaa tai pysäkkiä ei ole.»
Levitin silmäni suuriksi.
»Varmasti on. Sain määräyksen nousta siinä pois junasta. Sitäpaitsi se on Turistissakin. Katsokaa!»
Vedin Turistin taskustani ja levitin sen lipunmyyjän nenän eteen. Hän meni uudestaan kirjoihinsa, hakija haki, luikkasipa vielä yhden neidinkin avukseen, mutta Mörskää ei löytynyt. Jono takanani kiemurteli jo odotussalin toisessa päässä. Kiukkuiset, kiirehtivät, kärsimättömät katseet mittailivat sadetakkini märkää selkää. Eräs herra kävi jo kovenemassa.
»Mitä ihmettä neiti koko päivän luukulla seisoo, etteivät ihmiset pääse lippuja ostamaan!»