Kesältä ja ukkoselta! Rauha on antanut omat nimityksensä sävellyksille. Hän ymmärtääkin ihmeellisesti musiikkia. On hauskaa soittaa hänelle, hauskempaa kuin lukeminen. Lukiessa hän saattaa haukotella kesken kaiken ja viedä sitten koko tunnelman kuoppiin. Soitto ei häntä koskaan uneta.
»Ei uskoisi, että sinä noin surullisia soittelet illoin, kun päivillä aina naurat ja ilakoit, pilapuheita laskettelet.»
Säpsähdin. Olinko raottanut vieraalle surukamarini ovea?»
»Soitan iloisia, jos tahdot.»
»Älä! Pidän surullisista enemmän. Itsekin olet silloin lähempänä minua.
Tuntuu siltä. On kuin sama suru ja kaipaus yhdistäisi meitä.»
Pyörähdin tuoleineni häneen päin.
»Pidätkö minua onnellisena?»
»Et suinkaan toki onneton liene! Et ainakaan näytä.»
»Hyvä. Enkä tahdo näyttääkään.»
Rauha jatkoi virkkaustaan, joka oli hetkeksi painunut helmaan.