Eikö hänellä muuta sanottavaa ollutkaan! Pettymys kolahteli sydämeni seinissä. Nostin leukani ylpeästi pystyyn.
»Sitä ei maisterin todellakaan tarvitse tehdä, ei kahden kesken eikä seurakunnan läsnäollessa.»
»Te olette kuitenkin vihainen minulle.»
»Syyttäkö?»
»Kunpa tietäisitte, Liisa! Ah, tuossa tulee jo pari toverianne! Saanhan kirjoittaa teille? Sitä ette toki kieltäne? Kirjoitan vasten tahtoannekin.»
Olin vihainen mielessäni. Siihen nyt piti tyttöjenkin ehättäytyä!
Mitähän minun olisi pitänyt tietää?
»Mitä maisteri sinulle puhui?»
»Pyysi minua kanssaan kirjeenvaihtoon.»
»Älä nyt valehtele!»
»Ihan totta. Hän haluaa vielä sättiä minua kirjeellisestikin. Ei ole saanut sitä kyllikseen tehdä näinä kolmena vuotena.»