»Kas, sielläkö neidit istuvatkin!» sanoi ruustinna Jahah imelästi hymyillen. »Emme huomanneet lainkaan teitä. Puhuimme juuri teistä ja puvustanne.»
Hymyilin imelästi vastaan. Toivottavasti oli hymyni vielä imelämpi kuin ruustinnan!
»Kuulin sen ja voin antaa rouville puuttuvat tiedot. Pukuni on tehty Helsingissä ja tukkani on käherretty taivaassa. Molemmat olen saanut lahjaksi. Suokaa anteeksi, että häiritsin, mutta me poistumme, joten voitte rauhassa jatkaa!»
On siunattu asia, ettei ihmisellä ole silmiä selässä, silloin säästyy monelta vähemmän suopealta silmänmuljaukselta. Hengessäni näin kuitenkin rouva Iipon kumartuvan toisiin rouviin päin ja halveksivin katsein lausuvan:
»Siinä nyt näitte, millainen elävä se on!»
Astuin posket kuumina ja silmät hillittyä kiukkua täynnä, Rauha varjona kintereilläni, nuorison pariin.
Alan kohta jo vahvasti uskoa, että olen jotakin erikoista. Tuskin olin astunut kynnykselle, kun puheenporina lakkasi ja kaikki tuijottivat minuun. Suunnaton irvistyksenhalu kihelmöitti sisuksiani, mutta sain sen onnellisesti voitetuksi.
»Hyvää iltaa, hyvä herrasväki! Sopiiko seuraan vielä kaksi vaatimatonta lisää?»
»Täällä ei ole istuimia», virkkoi neiti Iippo yliolkaisesti. Samassa tarjottiin minulle kolme tuolia mitä kohteliaimmin kumarruksin. Tohtorin tarjous sai armon silmissäni. Rauha näkyi hyväksyneen istuimekseen Berglundin tuolin.
»Joko neidin kurkku on terve?» kysyi lääkemies esiteltyään läsnäolijat ja hankittuaan itselleen istuimen.