Tästä keskustelusta olisi tainnut pian syntyä »tora ja tappelu». Onneksi ilmestyi talon emäntä kynnykselle ja kehoitti meitä hakemaan kuumaa suuhumme.
»On parasta, että me savolaiset kyykistymme yhteen nurkkaan», virkkoi Korpinen tullen kuppeineen luokseni palmun varjostamaan pehmeään nurkkaan.
Hetken perästä istui koko neitosten parvi tiheänä ryhmänä ympärillämme. Rauha yksin seisoi ujona ja punastuvana aluepäällikön kanssa uunin luona. Tyttöparka oli suloisen näköinen. Hänen kaltaisiaan olivat varmaankin isoäidit tyttösinä ollessaan.
Opettaja Iippo asteli mahtavana pianon luo, nosti takkinsa liepeitä ja istuutui pianotuolille.
»Pappa, soita meille jotakin!» pyysi aviopuoliso herttaisella äänellä.
(Käskevä ääni kuului kotioloihin.)
Iippo murahti jotakin vahattuihin viiksiinsä ja alkoi soittaa tunnetulla taidollaan »Hyvä on Herra».
Ruustinna risti kätensä. Aviopuoliso teki samoin. Emäntä kiiruhti talouspuolelle. Apteekkari meni antamaan lukkarille »päänsärkypulveria». Nimismies käveli hevostaan hoitamaan. Minäkin ristin käteni ja kuvittelin olevani pelastusarmeijassa.
»Te olette varmaan hyvä soittaja?» Korpinen oli niin syntinen, että uskalsi kesken musiikkiesityksen lausua tuon, vaikkakin hiljaa.
»Mihin moisen otaksumanne perustatte?»
»Ensiksikin kasvoihinne. Olitte äsken niin kärsivän näköinen. Jokaisen väärän otteen voi nähdä kasvoiltanne. Sitäpaitsi tiedän, että teillä on piano mukananne. Ajattelen, ettette ole sitä vain mahtaillaksenne tänne saakka kuljettanut.»