»Neiti kiltti, soittakaa vielä tämä!»
Vihdoin viimein Korpinen pelasti minut apteekkarin kynsistä. Musiikkihullu isäntä oli ikävystyttää sekä vieraansa että minut. Nyt olin kuitenkin näyttänyt hyville latomereläisille edes yhden hyväksyttävän puolen itsestäni. Neiti Iippokaan ei voinut muuta kuin kadehtia, sillä hän ei osaa edes »Ukko Noaa» yhdellä sormella.
Juhlan lopuksi oli tanssia. Tohtori ja talon emäntä sen aloittivat. Seuraava henkilö, jonka tohtori vei tanssiin, olin minä. En ole koskaan vielä joutunut tanssiaisissa olemaan seinäkoristeena, mutta sitä eivät Latomeren naiseläjät tienneet. Kuului tohaus, kun otin ensimmäisen askelen tohtorin käsivarren varassa.
»Tanssia hän ainakin osaa, osanneeko yhtä hyvin opettaakin», kuulimme erään rouvan sanovan.
Tanssitoverini katsahti säälivästi minuun.
»Tämän kylän tädit eivät vielä jaksa käsittää, että opettajatarkin voi olla nuori ja iloinen eikä nuokkuva nunna, kuten edeltäjänne oli.»
»Olkaa hyvä ja jättäkää edes te edeltäjäni rauhaan! Millainen hän lieneekin ollut, on hänestä tarpeeksi puhuttu, tyttöparasta.»
»Onko teille hänestä sitten niin paljon puhuttu?»
»Hirveästi. Ja kaikki vain moittineet! Mitähän he minusta sanovatkaan?
Vaikka se on suloisen yhdentekevää, kunhan antavat minulle rauhan.»
Tanssimme loputtua tuli neiti Iippo hyvästelemään.