»Joko sinä lähdet pois? Olisit toki tanssinut yhden valssin kanssani», tinki Korpinen.
»Voin pahoin. Täytyy mennä kotiin sairastelemaan. Ikävä vain, että pappa ja mamma ehtivät lähteä. Peloittaa hiukan yksin kulkiessa.»
»Ole hulluttelematta lähtöinesi! Määrään sulle tippoja, ja apteekkari saa antaa niitä. Pian sellainen pieni pahoinvointi on voitettu.»
Kuulematta lainkaan neidin estelyitä ryntäsi lääkäri apteekkarin kimppuun. Hetken kuluttua sai neiti lepäillä sivuhuoneen sohvalla ja niellä tippoja. Tanssia hän ei voinut. Rauha ja minä tarjouduimme saattamaan häntä, mutta sitä hän ei taasen tahtonut.
»Pimeänä syysyönä on vaarallista kulkea tyttöjoukolla», nyyhki hän.
»Eivät suinkaan neidit vielä pois lähde?» Korpinen ei ollut kuulevinaankaan neiti Iipon huomautusta. Minua aivan hävetti neidin puolesta. En ikinä olisi viitsinyt noin käyttäytyä. Tekeytyä nyt sairaaksi! Olisipa hän nähnyt tohtorin ivahymyn, niin varmasti olisi tipoitta parantunut!
»Kyllä me ainakin lähdemme, eikä meitä möröt syö», vastasin molempien huomautukseen.
»Tanssikaa nyt sentään tämä shimmy kanssani, niin lähden sitten teille turvaksi kotimatkalle!»
»Pyydän saada kieltäytyä molemmista tarjouksistanne, herra tohtori!» epäsin jyrkästi. Olin tarpeeksi nöyryyttänyt esteetikkoa, ja se sai riittää. Minulle ovat tohtorit ja miehet yleensä ilmaa.
Tänään sain kuulla postineidiltä, että neiti Iippo oli meidän poistuttuamme ihmeellisesti toipunut pahoinvoinnistaan ja tanssinut koko illan. Tohtori oli käynyt saattamassa hänet kotiin.