Kuullessaan nimensä neiti Harju kääntyi esimieheensä päin ja jäi odottamaan tärkeitä määräyksiä, sillä asian tärkeys kai sai johtajan unohtamaan jöröytensä ja turvautumaan puhelahjaansa.
»En ole lainkaan tiennyt, että meillä on talossa neidin kaltainen taiteilija», aloitti Iippo kiertäen toisella kädellä viiksiensä päitä, toisella kaivaen takkinsa taskua. »Tähän asti opettajat ovat jättäneet koulun musiikkiharrastuksen kokonaan minun haltuuni, mutta nyt kai neiti ottaa sen mielellään hoitaakseen.»
Olin juuri avaamaisillani suuni suostuakseni, kun huomasin Berglundin sähköttävän naamallaan Iipon selän takaa, etten mitenkään suostuisi.
»Eiköhän liene parasta, että johtaja huolehtii edelleenkin totutulla tavallaan rukoussoitosta. Olen paremmin perehtynyt pianoon kuin harmooniin. Tietysti soitan harmooniakin, mutta en ole lainkaan innostunut siihen. Sitäpaitsi en oikein osaa soittaa sitoen.»
Iipon murheellinen katse suli ymmärryksen hymyyn, ja minä tunsin tehneeni viisaasti.
Koko välitunnin juttelin johtajan kanssa harmooninsoiton merkillisestä taidosta. Johtaja oli itse herttaisuus. Onneksi ei rouva nähnyt meitä, muuten olisin saanut viettelijän tittelin.
Aamiaispöydässä sanoi Berglund:
»Pelkäsin, että suostut soittamaan. Kaiken muun voi Iippo antaa anteeksi, mutta että joku sysää hänet harmoonituolilta, sitä hän ei ikinä jaksaisi sulattaa. Sinulle on tarpeeksi kiusaa äidistä ja tyttärestä, parasta siis koettaa säilyttää välit siedettävinä johtajan kanssa.»
Lokakuun 19 p.
Pellontakaisesta naapurista, Homista, haemme talouteemme maidon, voin ja munat. Tänään sain kuulla murheekseni, että kanat, viheliäät, olivat ruvenneet yksimielisesti munimislakkoon. Maija kyllä epäili kukon syövän kanojensa tuotteet, mutta emäntä epäsi kerrassaan sellaisen herjaavan luulon. »Kukkoo on kunnon kukkoo», oikea kukkojen esikuva.