Istuin takan reunalla ja hämmentelin emännän vellipataa.
Tämä talo on oikein latomereläinen tyyppitalo. Isäntä on jo vuosia sitten karannut Amerikkaan. Sukkela temppu muuten päästä eroon vaimosta, jonka on ensin »lain ja oikeuden varjolla» itselleen saanut. Nyt kuuluu Homin Alfreella olevan uusi muija ja uusi Maija siellä Amerikan lämpimässä maassa. Kotimaassa hoitelevat entinen muija ja kaksikymmenviisivuotias Maija kotitaloa. Kesäisin on heillä renki, mutta talvella he hoitavat kahden sekä miesten että naisten askarehet. Molemmat ovat reippaita, rotevia naisia, jotka eivät siekaile heinä- eivätkä halkokuorman kimpussa.
Tänään Maija kutoi kaunisraitaista »fällyn» päällistä. Emäntä punnitsi voita minulle.
»Mistähän nyt saan pullataikinaan munia, kun se teidän kunnoton kukkonne syö kaikki munat.» Hämmensin ajatuksissani pataa niin, että velliä loiskahti yli laitojen, sihahti kuumaan tuhkaan ja nosti mustia ryynejä valkeaan keitokseen.
»Nyt tein viimeisen pahanteon!»
»Ei mitään!» lohdutti emäntä ja tuli onkimaan mustukaisia pois vellistä.
»En ikinä opi takassa keittämään. Ensimmäisellä kerralla poltin sormeni. Vieläkin on arpi kädessäni. Nyt heitin poroja pataan.»
Maija pysähdytti syöstävänsä ja katseli minua veitikkamaisesti pyöreillä silmillään.
»Tulevan tohtorinnan ei tarvitse keittää takalla eikä hellalla.»
»Tohtorinnan?»