Minä makailin selälläni salini matolla enkä haaveillut, en kiusallakaan. Sensijaan tuumailin, missä viettäisin lähenevän jouluni. Syrjäajatukset olivat vanhoja ja kuluneita ongelmia elämänilon saippuakuplamaisuudesta, josta minullakin on omat, vaatimattomat kokemukseni.
Menen kotiin, jos tämä kupla lentää hajoamatta tuolin luo.
Präiskis! Se särkyi heti, ja kirveleviä pisaroita räiskähti silmääni.
Tädin luo, jos tämä säilyy.
Kupla lähti välkkyen lentämään tuolia kohden. Laskeutui kuitenkin liian lähelle jalkojani. Kohotin sääreni ja potkaisin sen rikki. Minulle ei ole mitään todellista halua lähteä Helsinkiin.
»Onkohan täällä neiti kotona?» kuului ovelta särisevä ääni, kun vielä jalkani oli koholla ilmassa.
Saippuakuppi kiiri tulisella kiireellä piiloon uunin syrjään. Virtaava puro lattialla osoitti sen tietä. Kuplanpuhaltaja kavahti yhtä kiireesti istumaan, pujahduttaen pillin lattialla viruvan tyynyn alle, ja vasta senjälkeen kääntyi tarkkaamaan, millainen mahtoi olla se haamu, joka niin kuulumattomasti oli hänen kynnykselleen ilmestynyt.
Rouva Kristiina Iippo, Taneli Iipon kristillinen aviopuoliso omassa luisevassa henkilöllisyydessään, seisoi ovipielieni kehystämänä.
Ei ole lainkaan ihmettelemistä, jos suuni olikin hetken aikaa auki ja silmäni älyttömät kuin syvästä unesta heränneen, sillä tämä oli kumma ja ihme. Olin odottanut haamua, aavetta, mutta rouva Iippoa en ollut valmistautunut tapaamaan.
Niin arvokkaasti kuin mahdollista nousin epävirallisesta asennostani ja toivotin harvinaisuuden tervetulleeksi majaani. Tämä oli rouvan toinen vierailu luonani.