— Sitäpaitsi lapsi on hyvin epämukava matkalla, etkö ajattele sitäkin,
Saimi?
— Minä en voi erota Olavista uudelleen, vastasi Saimi aivan kalpeana…
Enkä minä sitä tahdokkaan.
Miksi Leino tahtoi eroittaa hänet Olavista? Olivatko nuo käytännölliset syyt ainoat ja ajatteliko hän todellakin lapsen parasta? Vai olisiko mahdollista, ettei hän rakastaisi pikku Olavia? Tämän julman epäilyksen iskiessä kuin salama hänen mieleensä hän luuli sydämensä pakahtuvan… Hän käänsi tuskaiset silmänsä Leinoon nähdäkseen mitä tämä ajatteli. Leinon silmien ilme oli kova ja läpitunkematon… Ja Saimi tunsi tänä hetkenä, että jokin eroitti heidät toisistaan…
— Jos sinusta on suotavaa, että Olavi jää kotiin, niin minä jään hänen kanssaan, ehdoitti Saimi arasti hetken äänettömyyden jälkeen.
— Antaisitko sinä minun matkustaa yksin? Oi! sinä et rakasta minua yhtä syvästi kuin minä sinua, Saimi! Tiedäthän, etten voi elää sinutta, että sinun läsnäolosi on minulle yhtä tärkeä kuin ilma ja aurinko … Etkö sinä luopunut kaikesta seurataksesi minua, ja nyt sinä kiellät minulta tämän uhrauksen?
— Sinä unohdat, Aarno, että olen ollut koko kesän erossa lapsestani.
Jos jätän nyt Olavin, niin kadotan hänet kokonaan, sanoi Saimi lujasti.
— Voisimmehan jättää hänet ystävien huostaan, ehdoitti Leino itsepäisesti. Ei siitä olisi Olaville vahinkoa.
Saimi pudisti päätään epäilevästi:
— Ei mikään maailmassa voi korvata äitiä… Minä rakastan sinua, Aarno, enemmän kuin mitään muuta, mutta tässä suhteessa lapseni oikeus käy kaiken muun edellä…
Ja Saimi astui askeleen Leinoa kohti painautuakseen hänen syliinsä ja voidakseen hyväilyllä lieventää sanojensa vaikutusta.