Hämmästyneenä siitä tavasta, millä Saimi lausui nuo sanat, kääntyi Nils hänen puoleensa:
— Mutta miksi et lähtisi?
— Sehän on aivan yksinkertainen asia. Senaattori Ström on ruotsinmielisen puolueen johtaja. Hän ei rakasta meitä suomenmielisiä, eikä hän salaa tätä vastenmielisyyttään. Minua suomenmielisenä tuo kutsu loukkaa.
— Mutta sinä olet mieletön, Saimi, kun takerrut tuollaiseen syyhyn.
Ja yhä hämmästyneempänä hän jatkoi:
— Senaattori Ström on ennen kaikkea gentlemanni, eivätkä nuo kutsut ole mikään valtiollinen kokous. Toiseksi sinä olet minun vaimoni. Olehan järkevä, Saimi, lisäsi Nils pahoillaan tuollaisen oikun johdosta.
— Ei, minä en lähde sinne, vastusti nuori rouva kiihkeästi, sillä ennenkuin tulin sinun vaimoksesi, olin isäni tytär, ja suomalaisuus on minulle pyhä asia.
— Mutta mitä tekemistä sillä on äitini kutsujen kanssa? Onpas se naurettavaa!
— Ehkä kyllä, vastasi Saimi ärsyttäen, sillä hän ei voinut vastustaa haluansa loukata Nilsiä; minä en tahdo juhlia senaattori Strömiä. Minä en tunnusta häntä oikeaksi isänmaanystäväksi. Hän haaveilee vain ruotsalaistunutta Suomea, niinkuin te kaikki muutkin! Te ette tahdo uskoa, että teidän osanne Suomen historiassa on loppunut, ja että te olette antaneet maalle sellaisen sivistyksen kuin teidän voimassanne oli. Me, suomenmieliset, olemme siitä teille kiitollisuudenvelassa. Mutta nykyään on herännyt voimakas kansallinen ja suomalainen aines, joka tahtoo hallita maassa!
— Mikä hulluus, kun tahdotaan hävittää vanhaa ruotsalaista kultuuria, sanoi Nils kiihtyneenä. Mitä te sen sijaan voitte tarjota? Koko joukon uudenaikaisia aatteita, joita te ette osaa edes hallita… Siten ei maata johdeta, sillä teiltä puuttuu sitä tasapainoa ja mittakaavaa, joka on todellisesti sivistyneen rodun tunnusmerkkinä.