— Sinä olet erinomainen, sanoi Nils.
Ja hän otti palvelijattaren käsistä Saimin valkonahkaiset turkit, joita koristi suuri valkoinen turkkikaulus, ja kääri ne Saimin väräjävien olkapäiden ympärille…
Sitä palvelusta ei Nils koskaan suonut kellekään muulle.
Alistuen ja hymyillen Saimi antoi hänen seurata haluaan. Hän ei pannut vastaan sitäkään, että Nils kääri kevyen valkoisen harsohuivin hänen päähänsä, sillä jokainen hänen liikkeensä ilmaisi hellyyttä ja rakkautta.
Suljetussa kuomureessä, joka kovalla vauhdilla kiiti kaupunkia kohti, näytti Saimi ikäänkuin somalta lumipallolta.
Kauniissa, Kustaa III:nnen tyyliin sisustetussa salissaan vastaanotti Nilsin äiti vieraitaan. Huolimatta kuudestakymmenestä ikävuodestaan oli hän varsin kaunis, suora ja upea nainen mustassa silkkipuvussaan, sileäksi kammatut hiukset pitsiruusukkeen peitossa. Silmittömässä ihailussaan Kustaa III:tta kohtaan hän oli muodostanut salinsa jonkunlaiseksi museoksi, jossa joka ainoa esine oli peräisin tältä loistokkaalta aikakaudelta.
Rouva af Ek, joka luonteeltaan oli vakava ja luja, oli hallinnut kokonaan kevytmielistä ja tuhlaavaista miestänsä. Ja käytännöllistä järjestämiskykyänsä hän sai kiittää siitä, että hän miehensä kuoltua ja maksettuaan kaikki hänen velkansa, saattoi säilyttää pojalleen Viikin kauniin kartanon tyydyttävässä tilassa.
Aina Nilsin naimisiin asti oli hän asunut Viikin kartanossa, mutta sen jälkeen hän oli muuttanut kaupunkiin, sillä, niinkuin hän sanoi, hän ei tahtonut läsnäolollaan häiritä nuoren pariskunnan onnea.
Mielipiteiltään hän oli vanhoillinen ja kokonaan vallassa olevien tapojen orja. Sananparsi »Noblesse oblige» oli hänelle kaikki kaikessa, ja hän uhrasi usein oman halunsa perintävaatimusten vuoksi.
Saimi ei ollut kiintynyt anoppiinsa. Hän oli arka ja jäykkä hänen seurassaan. Kuitenkin rouva af Ek kohteli häntä niin ystävällisesti, kuin hänen suljettu luonteensa sitä salli. Saimi tiesi, ettei anoppi sietänyt suomenmielistä puoluetta — Suomessa näet kaikilla, sekä miehillä että naisilla, yksinpä lapsillakin oli jyrkät valtiolliset mielipiteensä. Hän tiesi olevansa ensimäinen suomenmielinen, joka oli päässyt lähelle rouva af Ekiä, eikä hänestä ollut hauska tunkeutua kaikkien näiden samoinajattelevien pariin.