Tänä iltana Saimi tahtoi kuitenkin olla heille mieliksi. Hän onnistuikin siinä täydellisesti. Kun hän hiukan myöhään pitkän ajomatkan jälkeen astui saliin Nilsin käsipuolessa, herätti hän suurta huomiota.
Senaattori Ström jutteli parasta aikaa erään lahjakkaan taiteilijan kanssa, jonka tauluja on yksin Luxembourgissakin. Hän kiiruhti hämmästyksen ja ihmetyksen vallassa Nilsin luo ja pyysi, että hän esittelisi hänet ihastuttavalle vaimolleen.
Saimi miellytti häntä heti ensi silmäykseltä, yhtä paljon loistavalla kauneudellaan kuin vilkkaalla ja älykkäällä kasvojenilmeellään.
Huomatessaan minkä vaikutuksen hän teki anoppinsa kunniavieraaseen, tuli Saimi aivan täyteen intoa ja elävyyttä. Hän vilkastui siihen määrään, että senaattori, joka oli matkustanut paljon ja tunsi eri kansallisuuksia, väitti hänen olevan aivan etelämaalaisen luonteeltansa.
Saimi istui palmun varjossa valkealla kultareunaisella sohvalla, joka oli päällystetty keltaisella silkillä, ja kuunteli mielissään senaattori Strömin imarteluja; tuo hieno diplomaatti seisoi sirossa asennossa hänen edessään keskustellen hauskasti ja mielenkiintoisesti.
Ensi kertaa Saimilla oli hauska anoppinsa luona.
Hän nauroi ääneensä huvittaville parisilaisille jutuille, joita senaattori hänelle kertoi, unohtaen kokonaan, että hän oli seurassa, jossa ei siedetty muuta kuin hienoa hymyilyä. Päälle päätteeksi hän nosti vielä toisen jalkansa toisen yli, jotta siro kenkä ja reiällinen sukka pistivät esiin.
Kaikki tämä loukkasi hänen anoppiansa, joka salin toisessa päässä jutteli muutamien vanhojen, vakavien naisten kanssa. Miniän sopimaton käytös saattoi hänet aivan suunniltaan.
— Hän on parantumaton! huokasi hän harmistuneena.
Ja katseellaan hän etsi poikaansa, jotta tämä tekisi lopun vaimonsa sopimattomasta kiemailusta.