— Älkää pilkatko heitä, rouva, sanoi vapaaherratar lämmöllä. Eduskunnassa he ovat olleet meidän naisedustajien kaikkein uskollisimpia asetovereita. Oletteko muuten kuulleet siitä huhusta, että eduskunta tulee hajoitettavaksi?
— Myöhemmin tai varhemmin se tapahtuu, sanoi senaattori Ström, joka oli enimmin asioista selvillä. Kun eduskunta ei hyväksy niitä laittomia ukaaseja, joita Pietarista lähetetään, niin hajoitus on varma.
— Se on pöyristyttävää, kun tahdotaan täten ehkäistä maan laillista kehitystä, joka kaipaa niin suuria reformeja. Oi! mitä venäläiset oikeastaan tahtovat, kun he vainoavat meitä täten joka taholta? huudahti kiihkoissaan eräs naisista.
— Rahaa, hyvä rouva, sanoi ivallisesti eräs nuori valtiopäivämies. Sehän on päivän selvää. Venäläisillä ei ole sitä koskaan kylliksi. Suomen varallisuus ja rauhallisuus on ärsyttänyt heidän rahanhimoansa. Karkoittaa suomalaiset Suomesta, se on heidän hartain halunsa, jotta he voisivat niittää meidän kylvömme hedelmät. Nyt he ovat jo hajoittaneet meidän sotajoukkomme. Ja meidän kasarmeihimme, jotka me olemme omilla varoillamme rakentaneet, ovat he majoittaneet venäläisiä sotilaita. Me maksamme heille vuosittain kymmenen miljoonaa sotilasverona. Meidän virkamiehemme ovat eroitetut viroistaan ja heidän paikoillaan on venäläisiä, jotka eivät kykene heidän toimiaan hoitamaan, mutta siitä huolimatta ovat he paljoa paremmin palkatut. Suomi, lihava vasikka on teurastettava, jotta jokainen venäläinen voisi saada siitä osansa.
— Kuinka he uskaltavat kohdella tällä tavalla niin lainkuuliaista ja uskollista maata kuin Suomi on? Onnettomuudeksi meitä on vain kaksi ja puoli miljoonaa neljääkymmentä miljoonaa vastaan!
— Mutta meillä on toinenkin puolustuskeino kuin raaka voima, sanoi senaattori kantavalla äänellä, joka tunkeutui jokaisen sydämeen. Moraalisesti ja henkisesti me olemme heitä voimakkaammat. Ja sitä voimaa ei pidä halveksia. Meidän tulee kohota vieläkin korkeammalle, turvautua yksinomaan laillisiin oikeuksiimme eikä koskaan suostua minkäänlaiseen kompromissiin. Valtiolliset kompromissit ovat aina heikkouden merkkejä. Venäjän valtiollinen tuuli voi kääntyä, ja todellisten isänmaanystävien ei pidä joutua epätoivoon.
— Hyvä, herra senaattori! Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin, huudahti Saimi, joka loistavin silmin oli kuunnellut keskustelua.
Innoissaan, unohtaen kokonaan anoppinsa, joka seurasi hämmästyneenä tätä uutta päähänpistoa, astui Saimi vanhan valtiomiehen luo ja ojensi äkillisen tunteen valtaamana hänelle kätensä:
— Kiitos sanoistanne! sanoi hän lämmöllä.
Senaattori suuteli kunnioittavasti Saimin pientä kättä ja pitäen sitä hetken aikaa omassaan hän lisäsi: