Saimi valitsi itseään ja lasta varten pari huonetta Nilsin työhuoneen vierestä, sillä hän tahtoi joka hetki itse valvoa lasta. Lapsi täytti kaikki hänen ajatuksensa. Hän laiminlöi hänen tähtensä kaikki tuttavansa ja henkiset harrastuksensa. Ei edes politiikkakaan, joka kuitenkin oli muuttunut yhä uhkaavammaksi, näyttänyt herättävän hänen mielenkiintoaan.
Nils oli siitä hyvillään. Mutta samalla hän teki sen huomion, ettei hänellä itsellään ollut juuri sanottavaa sijaa vaimonsa ajatuksissa. Lapsi oli anastanut hänen paikkansa.
Hän ei kuitenkaan ilmaissut Saimille, missä määrin tämä väliäpitämättömyys häntä suretti, sillä hän luuli voivansa voittaa hänet jälleen tuhansilla pienillä keinoilla, joilla hän osoitti hänelle huomaavaisuuttaan.
Sitä paitsi hän arveli, että aikaa voittaen Saimin äidinrakkaus tyyntyisi. Mutta kopeudessaan ei Saimi lainkaan huomannut miehensä helliä moitteita ja yhä edelleen löi hän häntä laimin. Silloin Nils sanoi hänelle, tällä kertaa varsin jyrkästi, että hänen tuli hiukan välittää hänestäkin. Mutta Saimi vastasi aivan levollisesti, että niin kauan kuin lapsi oli pieni, kuului hän kokonaan hänelle.
Mutta Nils ei rauhoittunut. Hän kaipasi vaimonsa hellyyttä. Hänen oli ikävä. Mutta kun hän näki, että Saimi oli yhä yhtä taipumaton ja vetosi aina vain lapsen oikeuksiin, niin hän moitti katkerasti häntä siitä, ettei hän ajatellut enää lainkaan vaimonvelvollisuuksia, vaan ainoastaan äidin.
Nilsin kiihkeys pelästytti Saimia, ja käsitettyään, minkä vääryyden hän teki häntä kohtaan hän koetti nyt jakautua sekä miehensä että lapsensa välillä. Ja hän otti myös hiukan osaa elämään ulkopuolella kotia.
Mutta Nils tunsi sittenkin, kuinka kaukana kaikesta Saimi oli. Hänen sielunsa oli kokonaan muualla. Kuinka toisenlainen hän oli nyt kuin tuo entinen eloisa ja kiihkeä Saimi! Saimin kylmyys suututti Nilsiä, hän valitti alituisesti ja pani toimeen kiihkeitä kohtauksia.
Saimi piti puoliaan, kiivaita sanoja vaihdettiin kummankin puolin, ivallisia ja loukkaavia sanoja… Ja vähitellen se kuilu, joka henkisesti eroitti heidät toisistaan, tuli yhä suuremmaksi…
Mutta vaikka Nils yhä rakastikin vaimoaan yhtä hellästi kuin ennen, niin Saimin tunne häntä kohtaan katosi. Huomaamatta rakkaus oli hävinnyt hänen sydämestään, ikäänkuin se ei koskaan olisi sitä hallinnutkaan.
Mitenkä se oli mahdollista? Hämmästyneenä Saimi koetti keksiä siihen oikeata syytä. Oliko hän koskaan oikein rakastanutkaan Nilsiä? Se tunne, jota hän oli luullut rakkaudeksi, eikö se pikemmin ollut vain intohimoa ja tunteiden kuohua, joiden olemassa olosta hänellä ei ennen ollut aavistusta? Ei hän koskaan ollut rakastanut Nils af Ekin todellista luonnetta, tuota hienoa elostelijaa. Hän oli rakastanut vain omaa rakkausihannettansa, jolle hän oli antanut Nilsin piirteet…