Tehtyään tämän huomion syvä alakuloisuus valtasi Saimin mielen.

Mutta täytyyhän olla olemassa toisenkinlaista rakkautta, tuumi hän mielessään, syvää ja voimakasta tunnetta… Mutta sellaista rakkautta hän ei varmaan koskaan saisi kokea. Hänellä ei ollut siihen oikeutta, koska hän oli ikiajoiksi sidottu Nilsiin. Ja Lapsi oli hänen ainoa onnensa. Ja entistä enemmän hän antautui sille.

Kun Nils huomasi, ettei hän voinut enää voittaa entistä paikkaansa vaimonsa sydämessä, heittäytyi hän epätoivoissaan huvitusten pyörteeseen.

Entiset tottumukset palasivat jälleen. Nils läksi usein kaupunkiin ja palasi vasta myöhään illalla hiukan liikutettuna, harmistuneena koko maailmaan ja itseensä. Usein Saimi valvoessaan tuskissaan vuoteellaan, näki aamun valkenevan; ennenkuin Nils oli kotona. Tällöin hän syytti itseään tuntien olevansa suoranaisena syynä Nilsin moitittavaan käytökseen… Mutta toisaalta, miten hän saattoi osoittaa hänelle hellyyttä, jota hän ei tuntenut?

Ja vapautuakseen edesvastuusta hän lohdutti itseään sillä, että Nils oli osoittanut taipumusta väkijuomiin jo heidän lyhyenä onnen aikanaankin… Ei hänen rakkautensa eikä hellyytensä olisi voinut voittaa tätä taipumusta.

Joulujuhlat lähestyivät. Nils kutsui ystäviään kaupungista kartanoon.
Niiden joukossa oli myös hänen serkkunsa, kapteeni Etter.

Ja nyt vietettiin hurjan iloista elämää: luisteltiin jäällä, hiihdettiin, pidettiin päivällis- ja iltakutsuja.

Nils ei näyttänyt koskaan saavan kyllikseen. Aina valmiina huvittelemaan ja vieraanvaraisena isäntänä hän iloitsi tästä levottomasta ja kuumeisesta elämästä yhtä paljon kuin hänen vaimonsa siitä kiusaantui. Mutta Saimin oli pakko talon emäntänä osoittaa kohteliaisuutta vieraille, vaikkeivät nuo kutsut häntä lainkaan huvittaneet.

Usein iltapuolisin saapui kaupungista koko liuta iloisia ystäviä, jotka olivat lähteneet rekiretkelle. Kukin herra oli kutsunut naisen mukanaan ja ajoi itse, kulkusten kilistessä hevosta, joka oli valjastettu komeavällyisen reen eteen…

Välistä saattoi täten aivan odottamatta saapua taloon viisi tai kuusi paria… Vain telefonissa oli ilmoitettu heidän tulostaan.