Sydämellisesti hän ojensi Leinolle molemmat kätensä ja lisäsi:
— Miten iloinen olen tavatessani teidät ja saadessani olla ensimäisiä, jotka toivottavat teidät tervetulleeksi taas Suomeen!
Leino ei voinut irroittaa katsettaan lapsuudenystävänsä loistavista kasvoista, ja ihastuneena hän kuunteli tätä ääntä, jonka pienimmätkin värähtelyt olivat hänelle ennestään niin tuttuja; vaistomaisesti he alkoivat astua rinnakkain, suunnaten askeleensa satamaa kohti… Vähä-väliin he pysähtyivät:
— Minä näin sanomalehdistä, että teidän oli määrä tänään palata. En tiennyt, että laiva Kööpenhaminasta jo oli saapunut… Te olette paljon matkustellut?
— Olen, olenhan nähnyt koko laajalta maailmaa. Kävin aina Aasiassa asti, Himalayan seuduilla, jossa suomalaisten kehdon sanotaan olevan. Kirjoitan parhaillaan historiallista teosta suomalaisista… Sitten kävin Unkarissa serkkujamme tervehtimässä, sanoi hän nauraen… Minä kerron matkoistani ensimäisessä esitelmässäni yliopistolla, huomenna iltapuolella… Ehkäpä tekin tulette kuuntelemaan?
— Tietysti, vaikka asunkin maalla, olen ollut kolme vuotta jo naimisissa…
Saimi puhui nopeasti, katsomatta Leinoon… Hänellä oli hämärä tunne siitä, että lapsuudenystävä oli ollut hiukan huvitettu hänestä…
— Naimisissa! toisti Leino hämmästyneenä. Sitä ei kukaan ole kertonut minulle… Mutta matkalla ollessa vieraantuu niin helposti ystävistään. Te olette siis naimisissa?
Ja kun Saimi ei vastannut mitään tuntiessaan salatun moitteen noiden sanojen alla, kysyi Leino edelleen:
— Kenen kanssa?