Sanaakaan sanomatta Saimi nousi ja seurasi miestään.
IX
Tämän tapauksen jälkeisenä päivänä Nils piti silmällä vaimoaan, joka näytti hermostuneelta ja kiihkeältä. Milloin hänen kasvonsa loistivat ikäänkuin salaista onnea, milloin hän näytti olevan syvän liikutuksen vallassa, ja väliin hänen silmänsä olivat kyynelissä. Koska ei mikään tapahtuma heidän jokapäiväisessä elämässään voinut selittää tätä mielentilaa, niin vahvisti se vain Nilsin epäilyksiä; molempien ystävysten välillä oli tapahtunut selvitys… ja Nils odotti kärsimättömästi Leinon tuloa.
Nils oli päättänyt, että hänen piti, keinolla millä hyvänsä, päästä selville siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Mutta kun Leino saapui yhtä levollisena kuin aina ennenkin, niin Nils tervehti häntä kohteliaasti. Aamiaisten aikana Nils oli kuitenkin kovin kiusaantunut. Mieliala oli painostava, ja äänettöminä jokainen näytti ajattelevan vain omia asioitaan sekä koettavan ottaa selkoa toisten ajatuksista.
Saavuttaakseen suurempaa varmuutta Nils joi ahkeraan punaviiniä, joka helposti nousi hänelle päähän. Hän tuli ärtyisäksi ja etsi riitaa Leinon kanssa. Hän puhutteli häntä niin ivallisella äänellä, että tällä oli täysi työ hillitä itseään, jotta hän ei vastaisi hänelle samalla tavalla. Mutta Saimin tähden, joka kauhistuneena ja hirveän tuskan vallassa kuunteli Nilsin loukkaavia sanoja, Leino koetti välttää ilmiriitaa. Hän käsitti, että Nils tahtoi loukata häntä ja alentaa häntä Saimin edessä.
Rauhoittaakseen Nilsiä sanoi Leino aivan äkkiä, kun puhe kääntyi elokuuhun, jonka ensimäinen päivä jo oli käsissä:
— Minä olen aikonut viettää loput loma-ajastani Norjassa. Matkustan
Ruotsiin ja Norjaan Döbeln-laivalla ylihuomenna.
Tämä uutinen iski kuin pommi maahan. Ensiksi ei kukaan sanonut sanaakaan eikä liikahtanut. Ei kuulunut muuta kuin kahvelien kilinää. Vihdoin Nils, katsoen tarkasti Leinoon, sanoi:
— Ah! Onko matkustusikävä herännyt teissä jälleen! Sen minä voin hyvin ymmärtää! Te olette nuori ja vapaa ja maailma viekoittelee puoleensa…
— Minä kaipaan rauhaa ja lepoa. Lähden jonnekin vuoristoon, jossa saan olla yksin keskellä suurenmoista luontoa, voidakseni levätä hiukan ennen yliopiston alkua.