— Saimi ei ole onnellinen! oli Leino tänään sanonut.
Oi! kyllä hän sen tiesi! Ja kuitenkin, ei mistään hinnasta maailmassa hän antaisi häntä miehelle, joka sellaisella rohkeudella oli väittänyt, ettei hän, Nils, ollut Saimin arvoinen.
Vihastaan huolimatta Leinon sanat tekivät Nilsiin syvän vaikutuksen, ne koskivat häneen kipeästi ja tunkivat hänen lävitseen. Hän tiesi auttamattomasti olevansa väkijuomien orja ja että tämä intohimo vieroitti Saimin hänestä; ajoittain hän tunsi inhoa itseänsä kohtaan, mutta hän ei voinut sittenkään voittaa tätä himoa, eikä edes tahtonutkaan sitä tehdä. Se tuotti hänelle sanomatonta nautintoa, se veti häntä voimakkaammin puoleensa kuin Saimin rakkaus. Kuinka usein hän olikaan luvannut hänelle olla koskematta väkijuomiin! Mutta yhtä usein hän oli pettänyt tuon lupauksensa.
Hetken aikaa Nils tunsi omantunnonvaivoja. Hänen mielensä aivan pehmeni ajatellessaan Saimia. Mutta hän karkoitti nopeasti jälleen nuo ajatukset. Hän ei tahtonut olla heikko, ja hänen vihansa Leinoa kohtaan nousi entistään voimakkaampana…
* * * * *
Olavin syödessä illallista puoli seitsemältä aviopuolisotkin, tapansa mukaan, saapuivat ruokasaliin, jolloin hetkistä myöhemmin heille tarjottiin päivällistä.
Kun Saimi tänä iltana tuli paikalle taluttaen Olavia kädestä, avasi Nils parasta aikaa juuri saapunutta postilaukkua, jonka avain oli hänen omassa huostassaan.
— Tässä on kirje sinulle. Postinkuljettaja on varmaan ottanut sen tiellä vastaan, koska se ei ollut laukussa.
Nils sanoi sen aivan kylmästi, katsomatta Saimiin ja ojentamatta hänelle kirjettä. Saimin täytyi siis astua askeleen lähemmäksi ottaaksensa sen itse.
Jo kaukaa hän tunsi Leinon käsialan. Mitä hän kirjoitti hänelle? Hän tekeytyi kuitenkin väliäpitämättömäksi, vaikka hänen sydämensä alkoikin hurjasti sykkiä. Hän huomasi Nilsin käytöksestä, että hän tiesi kaikki…