Olisiko hänellä voimaa hyljätä tätä uskollista rakkautta? Voisiko hän todellakin ikiajoiksi kieltäytyä tästä rakkaudesta, joka niin kiihkeästi veti häntä puoleensa, voisiko hän tappaa oman tunteensa, joka täytti koko hänen olentonsa? Ei! tuhat kertaa ei! Hän tiesi, ettei hänen tahtonsa merkinnyt mitään, kun oli kysymyksessä riistää elämältä koko sen arvo ja kauneus… Hän ei ollut enää mikään nuori tyttö, joka tavoitteli ihmettä. Hän on rakkaudestaan itsetietoinen nainen. Hän tietää, mikä hinta siitä on maksettava. Ero olisi samaa kuin tuhota kaksi sielua, tuomita ne köyhään ja kurjaan elämään. Yhdessä he voisivat muodostaa suuren sopusoinnun, omistaa kaikki onnen ja täydellisyyden lähteet.
»Entäs lapsesi?» kuuli Saimi järkensä tiedustelevan. Miten voit kasvattaa hänestä oikeutta ja totuutta harrastavan ihmisen, jollei häntä ohjaa kaikesta moitteesta vapaa äiti? … Mutta elämä Nilsin rinnalla, jos hän sydämessään samalla yhä rakastaisi toista, olisi vain valhetta, lakkaamatonta nöyryytystä, joka saattaisi hänet häpeästä punastumaan… Voisiko hän todellakin pysyä toisen vaimona, vaikka hänen sydämessään asustaisi toinen? … Kun Olavi kasvaisi suureksi ja voisi arvostella asiaa, niin hän myöntäisi hänen olevan oikeassa, tuumi Saimi vihdoin onnellisesti hymyillen.
Entäs hänen miehensä? Nils? Hänen onnestaan ei Saimi ollut edesvastuussa. Nils ei rakasta lainkaan sitä, mikä hänessä on parasta — ei jumalallista kipinää hänessä, vaan ainoastaan naista. Ja tämä rakkaus alentaa häntä. Helposti Nils voisi perustaa itselleen uuden kodin ja saada toisia lapsia, sellaisia, jotka olisivat enemmän hänen itsensä kaltaisia… sillä Olavista ei koskaan voisi tulla todellista af Ekiä. Saimi ja hänen lapsensa olivat vain eksyneet vieraaseen maailmaan, joka kohteli heitä kylmästi ja kovasti. Ja rakkaus, joka oli hänelle varattu, saisi varmaan hänen sydämensä jälleen lämpiämään ja jalostaisi hänen sieluaan.
Eikö sellaisen rakkauden vuoksi ollut pakko uhrata kaikki? Aviopuolison ja lapsen oikeuden yläpuolella kävi yksilön oikeus.
Täten, katse tyhjään ilmaan suuntautuneena, Saimi punnitsi niitä seurauksia, joita ero Nilsistä toisi mukanaan. Sillä hän oli lujasti päättänyt ottaa tuon askeleen…
Ja kaiken aikaa mietteihinsä ja ajatuksiinsa vaipuneena hän kuuli korvissaan kajahtavan taivaallisen musiikin, rakkauden suuren symfoniian…
* * * * *
Tuntikausia Saimi viipyi nukkuvan lapsensa vuoteen ääressä. Kerran vielä hän kumartui hänen puoleensa ja suuteli häntä hellästi. Sitten hän hiipi varpaillaan, jottei hän vain herättäisi pienokaista, omaan huoneeseensa kirjoittaakseen Leinolle pari sanaa vastaukseksi.
Kynnykseltä hän kääntyi vielä takaisin. Lapsi nukkui yhä.
Tultuaan siitä aivan vakuutetuksi hän palasi huoneeseensa jättäen oven väliltä auki.