— Minä olen sinun aina ja ikuisesti.
Tänä hetkenä ei Saimi ajatellut miestään eikä lastaan. Koko maailmassa ei hänelle merkinnyt mitään mikään muu kuin hänen rakkautensa…
Irtaantuen hiukan Leinon syleilystä katseli Saimi häntä silmästä silmään, nojaten käsillään hänen olkapäihinsä.
— Aarno! sanoi hän hellästi ja väräjävällä äänellä, minä olen valinnut sinun rakkautesi. Olen valmis luopumaan kaikesta voidakseni seurata sinua ja tehdä sinut onnelliseksi…
Onni kirkasti ja syvensi hänen silmiään. Hilpeänä, tyynenä hän oli nyt toinen kuin muinoin rakastaessaan Nilsiä.
— Mitä minun tulee tehdä ansaitakseni tällaista onnea? huudahti Leino hämmästyen Saimin henkevää kauneutta.
— Rakastaa minua, ystäväni, niinkuin minä tahdon olla rakastettu: naisena ja kuningattarena samalla kertaa.
Leino syleili häntä hurjasti.
— Saimi, sinun ei tarvitse koskaan katua sitä uhrausta, jonka teet nyt minun tähteni… Sinun puolestasi minä tahdon ponnistaa kaikki voimani. Sinä saat vielä kerran ylpeillä minusta… Sinä olet kiihoittava minua eteenpäin ja auttava minua…
Käsi kädessä he kulkivat yhä syvemmälle metsään, astuivat niemen poikki ja saapuivat meren rantaan. Siellä he istuutuivat puun rungolle, jonka myrsky oli kaatanut.