— Ja kuitenkin sinä olet vannonut rakastavasi aina minua?
— Minä olin silloin vain lapsi. Mitä minä tiesin rakkaudesta? Minä olen koettanut tehdä sinut onnelliseksi ja saavuttaa itsekin onnea… Onko se minun syyni, jos me käsitämme onnen eri tavalla?
Nils sanoi nyyhkyttäen:
— Minä rakastan sinua, Saimi! … Onko sinulla niin paljon moitteen syytä?
— Ei ole kysymys moitteista eikä vioista… Mutta minkä minä voin sille, etten ole enää sama kuin ennen. Minä vaadin aivan toisellaista rakkautta, kuin mitä sinä voit minulle antaa…
— Oletko varma siitä, että voit saavuttaa todellisen onnen erilläsi miehestäsi ja lapsestasi?
— Mutta minä rakastan Leinoa. Millainen meidän elämämme olisi, jos jäisin sinun luoksesi? Minä en ole korvaamaton… sinä voit saada uuden kodin..
— Entäs Olavi?
— Hän on minun poikani! huudahti Saimi. Hän on minun, minun yksin!
— Onhan hän minunkin poikani, sanoi Nils vakuuttavasti.