Hän heittäytyi epätoivoissaan sohvalle purskahtaen katkeraan itkuun ja kätkien kasvonsa tyynyihin. Hän itki kuin haaksirikkoutunut, kuin olento, joka on kadottanut kaikki elämässään.
XII
Saimi oli sulkenut ovensa kaikilta, hän ei päästänyt luokseen edes
Olavia, joka itki katkerasti äitiään.
Leino-sedän viimeisen käynnin jälkeen oli koti lapsen mielestä aivan muuttunut. Isä ei huolinut ruveta enää piilosille hänen kanssaan. Äitikulta, joka siihen saakka aina oli vain hymyillyt hänelle, ei näyttänyt enää välittävän hänestä yhtä paljon kuin ennen. Leino-setä ei tuonut hänelle enää leikkikaluja, ja pienokainen sai tyytyä vain hoitajansa seuraan. Epäselvästi Olavi tunsi tämän muutoksen, ja hänen pienissä aivoissaan heräsi selittämätön vastenmielisyys setää kohtaan, joka oli syypäänä tähän muutokseen. Olavi oli perinyt isänsä mustasukkaisen ja epäluuloisen luonteen, ja itsepäisyydellä, jonka hän taas oli saanut äidiltään, hän antautui tähän tunteeseensa.
Aavistamatta mitä lapsen mielessä liikkui Saimi heittäytyi epätoivonsa valtaan ja astui levottomana huoneessaan edes-takaisin. Hänen kärsimystä ilmaisevilla kasvoillaan näkyi valvotun yön jäljet.
Hänen mielestään hän oli saanut kärsiä vääryyttä elämässään. Miten oli mahdollista, ettei Nils ymmärtänyt häntä? Olihan hänen pyyntönsä niin luonnollinen! Rakkaudenhan yksin tuli olla avioliiton perustana… Niinpian kuin sitä ei ollut enää olemassa, kun rakkaus oli kohdistunut toiseen, niinkuin hänen laitansa oli, niin mikä oli sen luonnollisempaa kuin ero?
Oi! kuinka julma maailma olikaan, kun se ei tahtonut käsittää niin luonnollista totuutta!
— Mikä minusta tulee? toisti hän yhä uudestaan. Jospa hän edes voisi tavata Leinoa, neuvotella hänen kanssaan, niin hänen olisi ollut paljoa helpompi olla. Mutta hän tapaisi hänet vasta iltapuolella. Kuinka hirveät nämä jäljellä olevat tunnit!
Ja tahtomattaankin hän vertasi mielessään toisiinsa näitä molempia miehiä, yhtä paljon liioitellen toisen avuja kuin toisen vikoja. Moraalisesti ja siveellisesti oli Nils hänelle nyt vastenmielinen. Hän inhosi häntä, melkeinpä vihasi. Miten hän oli voinut häntä rakastaa? Miten elää kaikki nämät vuodet hänen rinnallaan?
Äkkiä Saimin huomaamatta hänen anoppinsa ilmestyi huoneen ovelle, joka ei ollut lukittu. Kuullessaan askelten äänen Saimi kääntyi taakseen ja tervehti arkailematonta sisääntulijaa vihamielisellä ja hämmästyneellä katseella.