— Ajattele seurauksia! Pelkäänpä, että turhaan toivot voivasi vielä voittaa Saimin rakkauden… Mutta sinä et tunne häntä. Ei mikään maailman voima voi saada häntä muuttamaan päätöstään. Mitä Olaviin tulee, niin et missään tapauksessa kadota häntä kokonaan. Hänen äitinsä on pakko myöntyä siihen, että hän saa oleskella muutamia kuukausia vuodessa isänsäkin luona… Se on surkeaa elämää sinulle ja lapselle; mutta ei ole valinnan varaa… Nyt minä lähden kaupunkiin! Parasta antaa Saimin olla yksin…

Rouva af Ek suuteli poikaansa.

Ja Nils, surunsa murtamana, antoi hänen lähteä.

Masentuneena ja alakuloisena Saimi läksi rankkasateessa iltapuolen laivassa kaupunkiin. Hän ei ollut tavannut Nilsiä eilisen keskustelun jälkeen ja heti rouva af Ekin lähdettyä Nils oli lähettänyt palvelijan ilmoittamaan hänelle, että hän oli lähtenyt metsästämään koko päiväksi. Saimi näkikin hänen menevän metsään pyssy olkapäällään ja koira kintereillään… Hän oli kiitollinen Nilsille siitä, että hän siten esti kiusallista kohtausta. Saiminkin oli nyt paljoa helpompi lähteä kaupunkiin, kun hänen ei tarvinnut antaa mitään selityksiä matkansa johdosta.

Pikku Olavi vain pyysi kiihkeästi häntä jäämään kotiin ja leikkimään hänen kanssansa.

— Toisen kerran, kultaseni! vastasi Saimi hajamielisesti lapselle, joka silmät kyynelissä heilutti nenäliinaansa huoneensa ikkunasta, kun äiti, astuessaan pihan poikki, heitti hänelle lentomuiskun!

Leino odotti kärsimättömästi Saimia ystävänsä, varatuomari Koskisen luona; hän pelästyi pahasti, nähdessään hänen alakuloisen ilmeensä.

— Ei se merkitse mitään, vakuutti Saimi hymyillen. Pari hyvää sanaa ja sinun läsnäolosi antaa minulle jälleen rohkeutta.

Ja tosiaankin, rakkauden ihmeellinen tenhovoima saikin Saimin pian elpymään… Mutta minuutit olivat kalliita. Oli keskusteltava monista vakavista kysymyksistä, tehtävä suunnitelmia ja päätöksiä ennen Leinon matkaa, joka oli määrätty seuraavaksi aamuksi.

— Sinun täytyy lähteä, kehoitti Saimi, kun Leino toi esiin epäilyksensä. Nilsin mustasukkaisuus ja viha laimenevat varmaan suuressa määrin, jos olet poissa… Kyllä minä hänet tunnen. Hän on pohjaltaan hyvä ja minun suruni saa hänen mielensä pehmenemään. Sitten minä yritän puhua vielä uudestaan hänen kanssaan saadakseni hänet suostumaan.