— Onko herra kotona?
— On, rouva. Herra odotti kauan rouvaa, mutta kun rouva ei ollut ilmoittanut kellekään, milloin rouva palaisi kotiin, kävi herra yksin pöytään… Mutta herra ei juuri koskenutkaan ruokaan.
— Hyvä! keskeytti Saimi häntä vakavana.
Saimi inhosi palvelijatarten juttuja, ja tämä näytti olevan utelias.
Varmaan hän tunsi ukkosta ilmassa.
— Nukkuuko Olavi? kysyi Saimi kääntyen lapsen huoneeseen päin…
Paksusta kotipuvustaan huolimatta häntä värisytti.
— Kyllä hän nukkuu, rouva.
— Hyvä. Laittakaa vuoteeni ja sanokaa herralle, että olen palannut kotiin, mutta että olen väsynyt ja panen maata. En tarvitse enää teidän apuanne. Hyvää yötä, Kaisa.
Saimi astui Olavin huoneeseen. Nähdessään Saimin Olavin vanha hoitaja nousi kunnioittavasti pystyyn.
— Olavi on itkenyt! huudahti Saimi kumartuen nukkuvan lapsen puoleen, joka piteli kädessään pientä lempihevostaan.