Kun hän innoissaan esitti Saimille tulevaisuudenaikeensa, niin niiden uhkarohkeus suorastaan pelästytti häntä… Tämä kunnianhimo, joka aluksi oli häntä hurmannut, se sai nyt hänet pelosta vapisemaan. Sillä hänellä oli se tunne, että Leino voisi uhrata kaikki, yksinpä rakkautensakin kunnianhimonsa tyydytykseksi, ja hän alkoi pelätä onnensa puolesta…
Ja sitäpaitsi Leinon voimakas persoonallisuus ei voinut helposti sietää rinnallaan toista tahtoa. Jo usean kerran oli hänen itsevaltias luonteensa noussut Saimia vastaan. Hän ei itse sitä huomannut, koska hän aina oli saanut esteettömästi seurata omaa tahtoaan, mutta vähitellen Saimille selvisi, että jos hän tahtoi pitää yllä sopusointua heidän yhdyselämässään, niin täytyi hänen kokonaan alistua Leinon tahdon alle.
Ja rakkaudestaan huolimatta Saimi, joka oli niin luja ja riippumaton luonteeltaan, saattoi vain vastahakoisesti ajatella tätä uhrausta…
Sitä paitsi hän pelkäsi Olavin puolesta. Leino oli rakkaudessaan kopea ja itsevaltias! Hän vaati, että Saimi aina olisi hänen luonaan. Hän ei voinut kirjoittaa eikä tehdä työtä, jollei hän ollut samassa huoneessa, aivan hänen vieressään, jotta hän joka hetki saattoi vastata hänen hymyilyynsä ja katseeseensa. Mistä hän ottaisi aikaa lastaan varten? tuumi Saimi usein suurella tuskalla…
Ja mitä tunteita Leinolla oikeastaan oli Nils af Ekin lasta kohtaan? Siinä suhteessa Saimi ei vielä tuntenut hänen sydäntään. Olavin takaisintulo näyttäisi sen kyllä.
Saimi odotti Olavia palaavaksi juuri tänä päivänä. Minä hetkenä hyvänsä hän saattoi tulla. Silloin hänen onnensa vasta olisi täydellinen. Kaikki, mitä hän elämässä rakasti, oli hänen omassa, hänen omassa kodissansa…
Oi! elämä antoi hänelle niin sanomattoman paljon onnea, ettei hänen tosiaankaan tarvinnut takertua sen pieniin suruihin.
XIV
Hymyilevänä ja onnellisena Saimi järjesti lapsensa huonetta.
Aurinkoisina kesäkuukausina SaariIassa hän ei ollut suuresti kaivannut
Olavia. Mutta mitä lähemmäksi hetki tuli, jolloin pojan oli määrä
palata hänen luokseen, sitä kärsimättömämpänä äidintunne hänessä heräsi.
Tänään hän oli vielä entistään kiihoittuneempi; hän vavahti hermostuneesti pienimmästäkin melusta otaksuen alati eteisen kellon kilahtavan.