Me olin dämsis olois krysänn liki viiko hyvi heikos tuules ja nys se tuul lopus valla, juur ko me olim bääss keskellp Pohimert. Sillaill oikke. Stilti mes sai ja semse stilti, ett stää kest neli päevä. No, niingo jokane merimiäs tiätä, niin gyll stää sendä oleskle melkke miälusemi vaikk kuip pahas ilmas kom bitkaikkases stiltis. Siink katotangi, gui aik saadan guluma ja lisseks tundu nii ikäväld, ko ei laev lainkka ettippäin guli. Nek kaks ensmäist päevä, ko mes siins stiltis makasi, mek kuurasi ja skrubasin gaikk paika "Rojohoppes" niim buhtaks, ett se vallan giils ja välkys, kaikk enda mek kiärsi niin gauneihin gimbuihi, ett niit ol lyst katto ja styyr lähett meijä ai vaa viäläkki yhdest puhdistuksen ja laittamisen doimest toissehe. Mutt kolmandem bäevä aamusten, go styyr tlee ahterdäkill, ni me seisoskli ja makkasklin doimettomink, ko em me enä ymmärtänn, mitä olis teht. Ja kon gaikk sitt viäl olivap puhumattomi, nii olo tunnus todestakkin dylkkjäld.
— Pahustak tes siäll laiskottlett, poja, huus styyr, ko hän ol hetke meit katell.
— Ei ol mittän dyät, vastasi mnää, ko vanhin joukos oli.
— Vai ei olt tytä. — Laevas o ain dyät.
Ja sitt styyr kattel ymbrilles ja fundeeras, ming tyä hän meill annais. Muttko hän näk, ett kaikk se jo ol teht ja hyvin deht, ko hän ol meijä määräksem bann, ni hän ol hetke vähä nolo näköne. Hän gattel rigihi ja täkkihi, hak ja hak jottan gorjamist taikk puhdistamist kaippava paikka ja tul ai noloma näköseks, konei hän löytänns semmost. Mutt viime häne gasvos kirkastusiva ja hän huus: "Kuurakka ankkur, poja!" Ja sitt häm bist ittes vähä liukkast kajuuttihi.
No, ol sekin doimitust, ko laeva ankkri kuuratti, mutt kon gäsk kerra ol semne, ni mek kuurasi se. Met tahkosi stää hiki hatus ja pani se sitt niin girkkaks, ett se ol niingo hoppjast teht Ja Iiro sanosiki, ett ei Vilku lakeernahkassi ny enä tarvinnp peilink käyttä, muttkon goko besättning istu ankkri ymbärs ja aja siimp partas.
Neljändenp päevän aamupuall mes se ankkrin gimbust pääsi ja styyr ol koko ajan, go mes stää kuurasim, bitänn ittes kajuutis. Eik händ nykkä näkyvis oll. Me olin daas laiskan ja ko mes siins sitt kuki nurkasas aikkatan viätä, ni mnää kuule veissu ahterdäkild. Samas tlee Iiro, ko ol oll bakill, ja sano: "Kuuleks snää mittä?" "Kuule händ", — vastasi mnää — "joku veissa ahterdäkill ja mnää luule, ett se o Mykk-Fretu, ko se men sinnppäi juur."
Vähitellen gokkonusivak kaikk miähes siihe meijä ymbrillen, ko hekki olivak kuull semmost ihmelist, ett "Rojohoppes" veisatti jäll.
Iiro läks sitt styyrillekki ilmottama näit suuri uutissi ja yhdes styyr ja hän menivä vissemäks vahvudeks hissuksis kattoma, ettei se kumminga mikkä aave ollk, ko siäll veisas. Mutt eikä ollukan go Mykk-Fretu oikke se ol. Seisos rati viäres ja veisas ja kaunist se veisasiki.
Mitäst täst, mef fundeerama, ett ollek se päälsem bäätteks tull hulluks. Ja siihem bäähä mek kaikk vihdo viimem hakkasin dleema. Kaikk muup paitt Iiro. Se poik sanos, ett pladatast nys sendä vähä almnakkaki, ennengon doist sendä hullun girjoihim banna.