— Almnakka! — ihmettel styyr.
— Ni juur, almnakka oikke — vastas Iiro — mnää päätä, ett Mykk-Fretull o morssi ja ett tänäpä o se morsseme nimipäev. Semse rakkauden gohinat tekevä ihmse ai enemän daikk vähemä hulluks.
No mek kattlema almnakka ja kyll Iiro se verra oikkjas ol, ett ny vaimihmse nimipäev ol. Ol Fredriikkam bäev. Mutt ei sill meijä miälestän olis sembualest sanott, ett se Mykk-Fretu morsseme nimipäev ol ja ett hänell morssjand olika. Iiro pit kummingi asjas pääll ja ahdist Mykk-Fretut kysymyksilläs. Ja tunnust niingon dunnustiki se sitt, ett hänell morssi ol ja ett se nimi ol Fredriikka. — Nii ett siins se nyk kuulett, kui viisas miäs se Iiro olis, konei se vaa olis niin govast kureijas täynn.
Ko styyr sitt sai kuull, ett o Mykk-Fretu morsseme nimipäev, ni hän sanos: "Tiädättäk, poja, mnää ole niin gauhjast kärsinns siit saakk, ko Londost lähdettin, gon de olett puhelahjannk kadottann ja liikkunn niingon gala vedes äänettömint täsä laevas. Mutt semnem beli saa oll lopp ja ny oteta vahing takasi. Hei, kokk, kaffepann pääll ja te miähe, vetäkkän gaikk flagu mitä 'Rojohoppes' o ylös ilmoihi, ny me viätä Fredriikkam bäevä ja se viätetäm bulskast. Rommi saatt kans, poja."
Ei ol aikkaka, ni "Rojohoppe" ol flaguis hakkspröötist klyyvarbummi nokkaha saakk. Iiro soitt harmonikka, toiset tansasiva ja Mykk-Fretu veisas. Ja rommpunsej tyhjenetti.
Siin ol meijä lähettyvillän maann holkotells stiltis yks oululainem barkk ja ko siäld nähti, ett met täydes flagus oll, nii he lähetiväp paati ulos kysymä, mitä juhla me viätä.
— Fredriikkam bäevi me viätä, vastas styyr ja kom biän aik ol kulun, ni ol oululainengin däydes flagus ja täydes juhlaviätos niingo mekki. Kolme aikka ehtopual tlee yks hollandlaine lastvalulaev siihen, gysy, mitä juhla me viätä ja ko me oll sanonn, ett Fredriikkam bäevä kaiketakki me viätä, ni se toppas masinis, vet kaikk flagu ylös ja rupes juhla viättämä seki. Sitt siihe meijä rymssyhyn dul jongu ihmelisen duulen gare avull, jost em met tiätänn mittä, yks dansklaine skuunar ja viimetteks yks englandlaine lastvalulaev. Kaikk nek kysysivä, mitä kovast merkilist juhla me viätä ja ko hes saivak kuull, ett mef Fredriikkam bäevi viätä, ni hekkim bistiväk kaikk flagus fleijama. Ja nii meit sitt ol siink kaks valulaeva ja kolms seillaeva keskellp Pohimert Fredriikkam bäevä viättämäs. Ja komjast se viätetti, se o viss asi se. Kapteeni ja styyrik kävevä buurist buurihi ja väki kans ja viinej ja rommi ja muut sesukust trahtmentti ol niingo Itämert. Kyll ny ol ilo ja äänd juur tarppeks ja pahimban riähus se Mykk-Fretu. Se puhel nii, ettei sild suuvooro ruvenn millän gurills saama ja voi turkanen, go se osas veisuj. Niit se vetel yhden doises perä, toinen doistas kaunema, nii ett ne ulkmaalaisekki ihmettlivä, mist me nii ilose ja hauska miähe oll saann.
Ehtost sitt, ko auring jo rupes lasku tekemä, istus se oululaine gapteen meijä styyrin gans ja joivat todi. Meijä äij ol jo aikka "tuu blokk" oll — ymmärtä sen, gon ei hän yht selkkjä päevä oll nähns siit saakk ko Raumald lähdett ol. Nii oikke ja ko sitt meijä styyr ja se oululaine siin istusiva, ni meijä styyr ruppe selittleemän, guip pali mes se Mykk-Fretun dähden gärsinn oll.
— Ong teill Mykk-Fretu buuris? — huus se oululaine gapteen — mnää tahdo se miähen goht kässihin ja näytä sillk kaikk taevan dähde. Se kiusas, pahus, mnuu samallt tavall ja sai mnuun gans hummama yhdem bäevän, go maihin dultti ja siälls se karas koht ja vei julmett viäl yht ja toist muittengi miästen davara fölisäs. Tänns se miäs ja paikall!
Muttko Mykk-Fretut ruvetti hakema, ni ei händ mistä löytynn, ei yhdestäkkä laevast. Eik oll ihmekän, go se englandilaine valulaev oliki jo lähtenn, nii ett vaa sau näys taevarannall ja me ymmärsi, ett siäll Mykk-Fretuki men. Ruvetti sitt kattlema ett olik meild mittän gadonn. Ja ol oikke. Vilku lakeernahkase oliva menns sem bitkän diä. Vilkk pit kamala meno, hän men däkillp, pudist nyrkkiäs päi stää englandilaist laeva ja takas, ettei Mykk-Fretu ol hyvä ollk, ko he joskus näkevät toinen doises.