Kyll nep poja sem bäähäs olivas saann, ett he maihi menevä ja ko mnää tiäsi, ett he ussemittem bakkasiva vähä liia hurjast elämä mais ja raha haaskama, ni mnää meni heijän gansas.
Ko mes siins sitt lähtö tei ja Iiro astus paattihi, ni mnää näi, ett hänem boves ol kovast pullillas.
— Pahustak snuulls siällp povellas o? — mnää kysysi.
— Se gilpkonn gaiketakki. Ajattles ny, ett hän raukk ei ol mais oll eik ruahon gortt nähns siit saakka, ko me Londost läksi. Mitästis itt sanoisi, josas jouduisis semsis olois oleman guukausräkningill.
— Ole mond kertta ollk kuukausräkningill merell ruahongortt näkemät.
— No nii, no nii, mutt es snää syäkkä ruahoj ja nääks se teke vähä suure eron däsä kysymykses. — Täyty ain goittap pann ittes se oleno sijahan, go on gysymykses. Nii ett koitast nyk kattot tätäki asja sild kantild, ko jos snää olsikkin gilpkonn.
— Mnää en rupp täsä snuu hullutustes tähden gilpkonnaks muuttuma, mutt se mnää sano, ett o vallan durha laahat kaikengaldassi elukoit fölisäs, ko maihi mennä lakeernahkassi pualsaappait ostama. — Heit snää se vaan dakasim buurihi.
Mutt ei stää enäm buurihim baiskatuks saannk, ko Vilkk ol andann miähill merki, ett hes saava ruvet soutama. Me oll jo kapple matka "Rojohoppest", ko mnää käskyn anno Iiroll.
Mnää en dykänn lainkka siit, ett se kilpkonn föli otettin, go Iiro ol siit saakka, ko Londost lähdetti opettans stää kulkemam beräsäs sillaill, ett Iiro pan nuara se ymbärs ja kokk, kon gaikengaldasist semsist kureist tykkäs, haukuttel stää sitt semsill ruill, joist se parhaten dykkäs, kulkema Iirom beräs. Ja ko he aikas oliva sen gans pelann nii eiköst kulkenukki se kaunist Iirom beräs. — Järkki semsengi elukam bääs sendä o ja me oll mond kertta naurannk, ko Iiro kävel däkill ja talutt nuarast kilpkonnatas. Mutt huano faartti se pari sillon dek, ko semnen gilpkonn o hiukam bitkälöine liikunoisas.
Niingo luanolist o, mnää pelkäsi, ett kyll se Iiro ny vissi ruppe hullutleema Flensburin gaduills se elukkas kans ja sendähde mnää olsin dahtonn, ett se olis jätett buurihi. Mutt niingo sanott, fölihi se sittengin dul. Mnää pidi sitt Iirot vähä silmällk, ko niihi suutrettem buadeihi mentti. Mutt kaunist hän gulk se elukk povesas ja kraape stää joukko leua ald, ko se pist pääs ulos ja kattel Flensburi.