— Katavkari Efraim mnää ole siäld Rauman gulmild. Vaikk vesikopist mnää nyt tlee, niingos mnuum dukastanikki nää. Ja kyll arkkipisp mnuun dunde, hän ol fölis sillon, go mnuu klummitti Rauman girkos sendähde, etten mnää osanns sisäld lukki.
— Vai niin — — — mutt arkkipisp — ei ol nyk koton.
— On gaiketakki hän sendän gotimais, ettei hän reisuis ol? — Kyll mnää istun duall ulkon ja odota, siks ett hän dlee. — Mihi aigoihi hän dulle?
— Kyll hän — tota noin, gyll hän o reisus eik tulk kotti ennengo viikom bääst.
— No, ol se ny vast harmin gappal. — Ei sitt tulk koko värkist mittän, gon em mnää taed odotta niin gaua. — Mutt ei siins sitt mikkä aut. — — Hyväst ny vaa sitt.
Ja nii Efraim läks suru sydämes pois arkkipispan dalost. Mutt portillt tul yks herr händ vasta. Hän gatos stää hetke ja samas hän duns, ett se ol juur se papp, ko händ ol luettanns siäll Rauman girkos ja torunn händ siit, ettei hän sisäld lukkit taitann. Efraim tul nii iloseks, ettei hän muistann lakkias päästäs otta, muttkon graappas sem bapin gätten giip, pudist stää oikke aika tavall ja sanos: "Hyvä päevä, terveksi siäld Raumam bualeld. — Kuingast pastor — taikk taedatt ollp perätem brovast — voi?"
— Kiitoksi, hyvi vaa, mutt kukast te olett?
— No, mutt ettäköst te mnuu sitt tunn, vaikk tep pari kuukautt takasi mnuu ripititt ja vähä lujast sittengi siäll Rauman girkos? — Katavkari Efraim mnää ole.
— Vai nii — Ming tähde mnää teit ripiti, sitt?
— Kon em mnää sisäld lukki osann. Nii händ. En osann lukki yhtä einett sisäld. En aat olis tundenn, vaikk se kadull vastan dull olis. Mutt ny mnää ole opetell itten lukema. Ja sendähde mnää meinasi menn arkkipispald pyytämä vähä niingo uutt lukusedeli.