Ja ain go suvi tul, ni häm bist ittes toiste joukko mynstringill ja seilaskel Rauma ja Saksa väli, men joskus talvreissuhungi, ost Londost ittelles oikkem batenti suanrauda ja ko se kuuluiks tul, ni sillongost vast Raumall ja koko maakunnas Rauma ymbärs suand lyätti eik tohtri pali tarvittukka, ei kumminga, ennengo Välmlän Gyär ens ol ollp paha verem bois päästämäs.
Ko hän sitt tul siihen golmengymmnen gorvill, ni hän nais sen Gaukkembiäle Lutu ja riuska ämmä hän siit saiki, vaikk se semne ijangaikkine haable ol flikkan olles. Ja sitt hän ott torpa maa halttuhus, pruukkas pelttoas, käve joukko varvis tyäs, seilaskel harvimitten, graatroitt ja suutroitt, pelas hypyis, löi suand ja vahett heossi. — Nii händ, heossi hän gans vahettel ja yhte aikka nek kaupa olivakki oikke niingo häne ornaar toimitustas.
Kosk ett tet tunn Välmlän Gyäri, ni mnää ole joutunnt täsä juttlema oikken goko häne elämkertas, nii ett ymmäräisitt, ettei se ol ihme eik mikkä, jos semne daetav ja järkeväs miäs, kon Gyär ol, viimen dlee vähä ylppjäks viissaudestas. Mutt nyk käveki nii hullust, ett Kyär tul liia ylppjäks, nii ylppjäks, ett hänem bist päähäs koittak kekat itt se vanha faari, sen gom Belsebuubiks raamatus sanota.
Se ol juur niis heoskaupois ko hänells semmost järkki tul, mutt ei stää bruuri kekatakka nami ja hävjöllk Kyär siink kohinas joudus, hävjöll oikke ja viäl linnahangim bäälsem bäätteks.
Odottakkast, ni mnää juttlen deillk koko sengi ramariikam bääst bäähä.
Se ol näättäk sillaill, ett kon Gyär algo niit heoskaupoj tekemä, ni ei hän juur pali niis asjois kii oli. Tiäs kaikettakki hän sen, gui heose ikä hamppaist nähdän, gosk heone lavall o ja yht ja toist semmost siink ko joku toinengi, mutt hän diäs sen gans, ett heosengaupp ja eritotte heose vahetus o säserä toimitust ja ett siint tarvitam bali muitakkin diädoj. Sendähde hän meniki naapurtorppaha Hemblä faarild neovo kysymä ja se ol vähä viissast ajateltt seki, sill ett semmost heosmiäst ei olit toist koko kulmkunnallk ko Hemblä faar.
— Vai heoskaupoihi snää ruppe — sanos Hemblä faar, kon Gyär ol asjas selittänn — no, rupp vaa, mutt ost puhtall rahall ja myyp puhdast raha vasta, älä vahet koska, sill ett sillo snää es enä taed olit toissi kekkamat ja sillo snuukin gekuloita. Ja semsis kaupois o sitt ai vanh faar kans lengeis ja se niis voitok korja, nii händ, kyll se poik sillon gymnykses otta ja se ottaki ne ai edeldkätt — Se mnää ole menn ja huamannk, ko olem biänell ijällän gans mond heosen gauppa tehn ja mond heost vahettannukki.
Semse neovo faar Kyärill anno ensi ja rupes sitt selittämän gaikengaldassi vioj, ko heosis pruukka oli. Ja kyll sill äijäll niit tiädos oli. Patistakki se puhel oikken diimräkningill, nii ett Kyärim bää — nii hyvä pää ko se oliki — oikkem byärällp pakkas menemän, go hän dul kotti ja rupes koittama muistutell niit viissauksi, ko hänehe ol ajett Mutt kyll hän nes sendäm beräldäkkin gaikk muist ja miälehes pan. Kaikk muut paitt sen go faar ol sanonn vahetuskaupoist. — Se ol Kyäri miälest lapselist puhett.
Ja ko Lutt sitt syysmarkkin aattehtoste ol lypsänn lehmä ja tehnk kaikk askres ja Kyär ja hän istahdivap pöydä viäre ehtot haukkama, nin Gyär sano yhtäkkin gesken gaike: "Kuulestis Lutt, tua meijäm Bläsi ruppe jo vähitellen dleemam brääkkheoseks, mnää mene ja vaheta se huame markknoill, ettän saam barema. Ei Pläsi enä kelpp kupiikiajoissakka ensmäis talve ja se o vahing meill, sill ett niis ruvetan, guulem, maksama oikke hyvä hinna."
— Kyll mar kaiketakki mep parema heosen darvittisi — vastas Lutt — mutt em mep paremppa saa, kon ei ol raha väli anttak, ko snää kaikk ryyppä, mitäs tiänakki. Kylläs oll jällk kaunisakki reedas, kos aamusten gottit tlii niist Sorka häist. Ja tosa o Siuttlam boja houskangas juur pitelemät, vaikk hänem bidäis ylihuame maahambanjaissi menemä. Ja katost mnuun gengrajojan. Eiköst sendä snuungi miälestäs ol synd ja häppi, ett mnää joudun dämsis trasikoittema, vaikk miäs taita suutrin dyät tehd. Ja vaikk snää tiädä, ett Lella muari o veri päähäm bysänn ja tiädäs sengi, ett hän o snuu odottann jo toist voorkautt, ni —