— Ei näht ol, mutt kuultt o, nii ett siit laist autta.
— Soo — vai nii, kenest haam täälls sitt äkseeranne?
— En diäd vissi — mutt mnää luule, ett se o se handelsmanni frou vaina, kosk se möyhä miästäs, ett hän rähise juapnuspäite.
Sillom boosu pääs vähä äkki ämmätten geskell ja sanos: "Nii, semmost siit sitt tlee — siins se ny näätt! Haukkukka viäl miähiän, go he joskus hiuka firris kottit tleeva — — pitäkkä semmost meno vaa viäläkki, ni ett saas sitt haudasakka rauha, muttko spöökkäilett tääll ihmisten gauhistukseks. — Ja se rangastuksen det tarvittettki."
Ymmärtä se, ettei semnen buhe muiji rauhottann. Mutt meill ol täys tyä pidättä nauruan ja olsi vissim burskattannukki naurama, jos ei se heikove sukupual olis ruvenns siin veissama yht hengelist laulu. Se nuattihi mekki sitt kaiki oti vähitellen gii ja tykkäsi, ett kyll täsä nyt tämmöst jo tarvitangi. Mutt ko ämmä oliva menn, niin gyll me nauro ja ihmettli stää boossu, ko hän ni äkkin gekses, kuis semsestäkkin dapauksest hänell ja monell muull hyätty tliis.
Ja kyll boosu sanap piam bisin gaupunkki levitetti eik äiji lainkka enä torutt, ko hes sillon dällön vähä toisellk kymnellk kottit tliiva. Eikän gom basatti ja plääjätti, ettei sill mittä määrä oli.
Nii ett yks siunatt lind se Preciosa Maij ol. Mutt ei meillk kaua hänest lysti ja hyätty oli. Ensiks hän gylmistys ja ol kippi ussema viikko eik puhunns sanaka. Me en näättäk lainkka huamann, ett peräkamari akkun ol jätett auk ja sillo hän sitt sai syyskylmyde verehes. — Nii händ. Ja ko hän sitt paranus vihdo viime, niin dul yks uudengaupungilainen gippar ja pyys ja rukkol stää lainaks. Hän meinas ett tarvitais saad Uudeskaupungisakki asjas samall hyvälls sortillk ko ne Raumall oliva. Ja kapteen ol niim böhkö — en daedp paremi sanno — ett anno se lainaks. Se viätti Uuttengaupunkkihi ja siäll yks katt koht ensmäis ehtont tapo ja söi se.
Jaa-a niit uudengaupungilaissi! Hyväm berä he ai ova oll, mutt ko he jotta hyvä saann ova, ni ei hes stää pittä olt taitann. — Kati makkohom bäästiväs se viissa ja korja ja raari linnungi. Sillaill oikke. Semse lopum Breciosa Maij sai. Ja Raumall rupes vähitellen daas olema levotond ja riittast kalaasette ja lystette jälkke, ja o viäläkki. Sillett semmost linttu kom Breciosa Maij ol ei sinn olk koska enä saatt. — Eik saadakka.
Tasala Vilku naimisreis
Mnää istusi Anundilam borstokamaris etukumaras kädep poskill ja kyynärpääp polveijan vasta nojattun. Ol mnuullp piippuki hamppais, mutt se ol aikka samonn, koden mnää oll muistann imis stää. Ja olis mnuulls siin oikke montta lai paremppakin dyät ollt toimitettavan, mutt ei siit mittän dul nyk, ko mnuull niim bali fundeeramist ol. Asi ol näättäk semne, ett Tasala Vilkk näihi aigoihi ol tull nii glookuks, etten mnää lainkka ymmärtännk, kui häne laitas oikke ol. Ei hän hullutell niingo enne eik mittä lysti toimem bann, muttko rypistel silmkulmias, ko mnää taikk Iiro jotta sengaldast hänell esiti ja sanos, ett semne on gläppmäist ja ihmettel, ett mikä siin on, goten mek koska järkken dul. Tupakimbolttamisengi hän ol vähendänn ja ko hänell aikka liiknemä ol, niin girjoj hän luk ja pladaskel. Nii ett kovaste oikke Vilkk muuttunn ol ja stää mnää siin nyt tuumali, ett mikä semne vika oikke mahta oli. Eik se oll ensmäine gert, ko mnää stää asja fundeerasi ja mnää oll mond kertta jo sanonnt Tasala muariakki, ett vissin dua Vilkk kippi o ja jos ett te vaan goit hoittas stää, ni saatt nähd, ett se kuale.