— Vai pistle mnää! — Mutt kuule, mist snää se huamann ole, ett mnää ole jumalaton.
— Mist mnää se huamann ole! — No, kyll snää kans taedak kyssy. Snää viheldele ja trallittlet tääll, vaikkas kyll ole huamann, ettei Vilku lait ol lailles. Snää tiädäk, kui hän o muuttunn ja jos hän dätä hyämy vaa huanone, ni haudas hän o enne montta. Mnuun gäy händ nii surk, ett em mnää tämsis olois sais noin drallitelttu ko snää.
— No nii, jos täsä oikken dott puhuta, ni olek kaiketakki snää nähn, ett tämä asi mnuukim bainann o, mutt äskölttä mnää juur tlii ajatelluks, mikä stää Vilkku vaeva ja ett se asi saadan glaaratuks.
— Luuleks vissi nii?
— Luule händ.
— No mikäst händ sitt vaeva oikke?
— Jaa, ett mikä händ vaeva? Eks snää todestakka saas stää onkkes,
Iiro.
— En, em bahus soikko saa, vaikkan ole fundeerann, nii ettän ole vallam böhköks käynn. Ming via snää luules se olevas?
— No mato! Mikäst muu se sitt olis.
— Jaa mutt helkkris sendä, nii se ongi! Koden mnää stää tuli ajatelluks!