Mutt engä ollukka mnää erhettynn ja ny mnää meni vähä äkki jälls semse maistraati miähen dyä ja kysysi häneld, kuis siihe daloho mennän, go siinp preivim bäälls sanota. Ja kyll hän gadu hyvin diäs ja neuvos mnuu, kui mnuum bit se löytämä. Ja nii mnää sitt läksi. Käveli ja käveli ja näyti ai joukkom breiviän ihmsill ja sai uussi neuvoj. No, em mar mnää tämängaldasesakkam bisnesis oll olis se jälkken, go mnää pikku poikans stää meijä mullvasikka joudusin gaahistama Vasaraiste metis, puheli mnää itteksen, go mnää siin ilosell miälellk koiti luusat itten määräm bäähä. Ja tul mar mnuu vasta vihdo viime semne ihmnen, go sanos, ett tosa se o ja näytt yht talo toisellp puallk kattu. Ja todestakki ni siin ol semnem buadindapane ja ovem bäälls seisos: "Viktor Pihala." No, mitäst täst, mnää meni vähä äkki sinn, avo ove ja valla oikke, siälls seisos Viku keskellk kaikengaldaste mööblette ja mnää ymmärsi, ett hän ol niit ruvenn värkkämän, go hänes ai semmost nikkri vikka ol oli.
Viku kattel mnuu hetke aikka vähä pitkäst, mutt sitt hän sanos:
"Katost Jokela Jankket, oleks snääkin dääll?"
— Ole händ, niingos nää. — Hyvä päevä kans vaa ja terveksi Raumald.
— Päevä, päevä. — Kiitoksi vaa, mitäst kuulu Raumald ja misas asjois snää täällppäi liikkell ole?
— Ei mnuulls sem baremppa asja olk kon dulin duaman dätä preivi snuu äidildäs. — Anno hän viäl yhdem bari sukkiakin mnuun duadaksen, mutt niitten gans tul semnem biän glumm, ett ne menivä merem bohja Esmeraldas, ko se haaverin dek Meksiko lahdes.
Viku ott preivi ja sanos: Älä siin ny hulluttel, niingo snuun dapas o, muttkon duls sisäll ja selit kuis snää tänn joutunn ole. — Nii ja kiitoksi preivist. Se om barhamppi joullahjoj, mitä mnää tänäpä saa.
Jaa mutt taita mar ollakki joulaatt tänäpä, sanosi mnää, ko oll joutunn jo valla viikkvillihi niis vastongäymsisän.
Joulaatt oikken dänäp o ja se snää viätä meill, puhel Viku ja vei mnuu asumuksehes, ko ol piham beräll. Ja siäll ott Viku frou taikk emänd, miks mnää händ sanoisin, go se ol semne oikke fiin ja nätt ihmne, meijä vasta ja kamalast mnuu trahteeratti ja plääjätti. Ja kyll meill juttu piisas, se saatt usko. Eik Viku lakann ihmettleemäst stää, ett mingtähde nep poliisi mnuu fanginn oliva ja laahann mnuu Chicagoho saakk. Mutt vihdo viime Viku frou äkkäsikin, guis se asja lait ol. Hän garas toisse huanesse ja ko hän siäld dul, ni hänell ol ammeriikkalaine aviis kädes ja sitt hän ja Viku rupesivas stää lukema ja naurova, nii ett he pakattumam bakkasiva.
— Pahustakkost tes siin nauratt? kysysi mnää viime.
— No ko snää ole otett siks suureks rauttiäryävriks, kon däällppäi om bahoijas tehn. Katost, täsä o hänen guvas. Kyll se ongi snuu muatoses. Ja täsä prändis sanota viäl, ett tämä ryävär ei olt taitavannas engelskat, jos hän giikkihi joutu. Ja pahus soikkon, gon däsä mainita viäl, ett hänell o arp viildem boiki noka juur niingo snuullakki.