— Sanotang vissi nii? — Nii, siinäs ny nääk, kui nep pahat teo ain duava rangastukse jälkkes. Niingos muista, ni mnää sain dämä haava ja arven, go mnää putosi apteekin dregooli aedald sillongo me molemas, snää ja mnää, pikku poikin oll omeni varkkais.
— Sillaill oikke, sillo oikke snää se sai ja on daitanns se ryävär-Dick saad arpes samois toimis, mutt summ se ny vaa o, ett ko snuull o se arp ja oles se ryävrin gokkone ja näkönengi hiuka ja ko snää kulji laevast laevaha ja hyvi eppälyttävällt tavall vauhkottli ymbrilles ekkäs engelska taitannt taikk olit taitavannas, ni em mnää ihmettel lainkka, ettäs joudusip poliisetten gässihi.
Semne oikke asja lait ol ja fundeerasi me Vikun gans, ett jos mnää ruppeisi rautrahoj hakema niild viraomasild, mutt sitt mep pääti, ett kosk o semne vuade aik, ett pitä oleman gunni Jumalall, rauh maas ja ihmsill hyvä taht, ni em mekkän dahtonn ollp pahasuappassi, muttko jätin goko asja sikses.
Ja hauskemppa jouljuhla mnuull o harvo ollk ko siäll Vikun goton. Mutt tul mar mnuu miälehen, go mnää siin istusi ja nautesin gaikengaldast trahtmentti ja o mond kertta jälkkembäingi miälehen dull, ett millaill mnuu oikke olis käynn, jos em mnää stää Pihala muarim breivi olis ottann ettippäin doimittaksen.
Semssi se boosu pauhas. Ja se ol meijä muitte miälest semne hiuka opettavaine jutt. Eritottengi met tlii siit ymmärtämä, ettei saas sendä vallan dohromaisest töllötells sillongan, go laevattem bumbuj syynämäs käy.
Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer
Kaikk ihmsek Kalljongyläs oliva ihmeisäs sendähden, go heijä seppäs ol valla muuttunn. Ei nii, ettei hän olis töitäs tehn niingo ennengi, ei maare. Yht hyvi hän heosen gengitt ko ainakki ja jos kirves tarvittin derästät, taikk jos sirpin daikk vikattem buuttes oltti, ni ei siint toissi seorkunttihi lähtit tarvinn. Kyll Kalljongylä sepp vaan gaikk semse asjak klaaras yht liukkast ko ennengi. Nii ett seppättem barhait oikke hän ol niingo ennengi. Mutt se vaa ol erotus, ett hänem bajastas enne ain guulus trallitust ja nauru vasaran galkutukse joukos, mutt nys siäll ol juur niingo joku aave olis tyäkaluj pidell. Ei veisumbätkä siäld kuulunn ja ihmses sanosiva, ett tuski sepp ny hyväm bäevä sano, ko joku asjoillas hänem bajahas mene.
— Ny o meijä sepp vissi saeras, tuumaliva isändmiähek, ko heijän geskes sepäst puhe tul. Mutt ämmä meinasiva, ett kyll mar meijä sepp ny vissi mene naiman, gosk o niin dotiseks tuli. Ja kyll jo o aikaki ja hyvä miähe hänest saaki, se ko häne saa.
Nii ett kyll kalljongyläläisill nyf fundeeramist ol, ko heijä seppäs nii gamalast muuttunn ol humööristäs. Ja viime Äimlä isänd, jong maalls sepä asumus ja paja olivap, päätt lähti ottama asjast vähä nuugemppa selkko. Hän ol jo aikka meinanns sen dehd, mutt ol siin elongorjus oll niim bali sähinä ettei hän ollk kerjenns semssi ajattleema. Mutt nyk ko hän muutongi joudus tekemän gaupungireisu ja hänen diäs sillo men sepäm baja siutt, ni hän ajattel, ett poikke mar mnää nys sendä vihdo viimengi sepäm buheill ja ota selgon gaikist.
Ja nii hän dekiki. Seoravan aamun hän läks asemallp päim bari tiima aikasemin, gon darvinn olis, sillett ei Äimläst olit taksuunahan gon gnafft kolmk kilomeettri. Ja sepä asumuksest ol vaan giveheitt. Mutt jo pitkä matkam bääs sepä asumuksest hän guul, kuit tämä veisas pihallas yhde värsy doises perä ja ko häm bääs paja ove suuhu, ni sepp huus: "No, hyvä päevä Äimlä, mihist snää nys sutta."