— Snää meina näämäs ainett hankki ittelles täll reisulls, sanos
Äimlä, ko hä näk potu sepän gädes.
— Nii händ, ainett oikken dähä darvita saad ja hyvä ainett sittengim, buhel sepp ja kärsk muari anttak korkim botusuut varte.
— Kyll mar niit prundej viinpuadis o, vastustel muar.
— Olkko vaa, mutt mnää tarvitten goht korkin dähä, vastas sepp, men vesiämbrin dyä ja rupes kousall ajama vett pottuhu. Ja ko hän ol saanns sen däytte, ni häm byhkes sen guivaks, ott muarild korki ja pist sem botu suuhu. Sitt hän avo ruakvakkas ja pist potu sinn reisrua joukko.
— Kas nii, ny mes saa sitt vähitelle ruvet lähtemä mnuum bualestan, sanos sepp, ko hän ol kaiken dämän dehn.
Ja sitt äijä läksivä. Mutt ko ol kappal matk kuljett, ni Äimäl sano seppä: "Snää olek kuulem ollk kovast totine ja hiljane näit aikoj."
— Ole händ. Ole saannf fundeerat, nii ett päänahkatan oikke on garvastell.
— No, mitä sitt?
— Yht krongeli asja. Nääks, ko mnää täsä tuanan gaupunkki läksi, ni em mnää sinnp pääss.
— Es pääss. Pahusikost siin sitt oi?