* * * * *
Seuraavana aamupäivänä — kun päivä jo oli jokseenkin pitkällä — tohtori ja minä makasimme niukalla nurmikolla, pienen pyhiinvaelluskirkon edustalla, melkein pyhien seinien juurella. Ympärillämme oli mahtava vuorimaisema, uhmaisia huippuja, jyrkkiä seinämiä, syviä rotkoja… maailman ihanuudet jalkaimme juurella.
Aamupäivän aurinko, lumitunturit, valkeat seinät, kultaiset pilvet… voi kuinka se huikaisi silmiä!
Ettäkö me harmittelimme viime yötä? Kuka sitä uskaltaa väittää? Tohtori sanoi minulle:
Kuules, miltä tuntuu päässäsi?
Kiitos — raskaalta. Entä omassasi?…
Kirkon sisällä, jonne pyhiinvaeltajat oli sullottu aamupäivämessuun — Maria Luscharin kirkossa surisi kuin mehiläispesässä… mitä uskovaiset siellä lauloivat, sitä en tiedä; mutta pikku tohtori ravisti päätänsä ja hymisi:
Dies ira, dies illa…
Sitten liuvuimme pyhältä vuorelta alas "reillä".
Reilläkö? Oliko siis yöllä satanut lunta meidän kilistellessämme?