Poika tavotti asetta lapsellisen kiihkeästi. Mutta tuskin hän oli sen saanut käteensä, kun häntä tuntui hävettävän… Hän laski pyssyn hitaasti oven sisäpuolelle ja mutisi:
Tuon se siis hänelle kuitenkin jätti…!
Sitten väkevä nuorukainen ja kolme miestä yhdessä kantoivat vainajan sisään ja äiti tuli itkien perästä.
Mentyään taas vierasten kanssa ulos Alois pani isänsä pullon kulkemaan miehestä mieheen.
Ryyppää itsekin, Alois! sanoivat he. Tarvitsethan sinä vahvistusta!
Hän ravisti päätään, katsahti ilmaan, katsahti eteensä maahan ja sanoi — vähän niinkuin toiselle sivulle: meidän lienee kai parasta sanoa, että hän itse sattui ampumaan…? Miehet vilkaisivat häneen, nyökkäsivät ja ajoivat sitten edelleen kaupunkiin päin.
Kahta päivää myöhemmin vainaja lepäsi kauniisti puettuna parhaaseen, röyhelöiseen paitaansa, kädet ristissä hartauskirjan ja rukousnauhan ympärillä, avoimessa arkussa, joka oli pukkien varassa, puoleksi ovessa ja puoleksi ulkona. Hänen lukuisat ystävänsä ja tuttavansa olivat kaikki tulleet saapuville — niinpä myös Filafer papan koko seurue ynnä itse Filafer ja Mizi. Ja Filafer pappa nyyhkytti ja kaunis Mizi itki; samoin tekivät ympäristön kaikki vanhat eukot, jotka usein olivat huudelleet iloiselle räätälille kaikkea muuta paitsi siunauksia, kun hän haukkuen kuin koira tai naukuen kuin kissa oli heitä pelotellut iltaretkillään kotoa kapakkaan tai yöretkillään sieltä takaisin. Ja herttainen kamreeri, joka aina oli hänellä teettänyt vaatteensa, astui ensimäisenä arkun jalkapäähän, minne oli laudalle, Seppelin jalkojen kohdalle, pantu pikkunen kuppi, kyljessä kullattu syntymäpäivätervehdys ja sisässä vihkivettä. Ja kamreeri otti viereisen puksipuunoksan, kastoi sitä vihkiveteen ja pirskotti muutamia pisaria vainajan päälle samalla mutisten tavanmukaista rukousta — tai sen verran rukousta, kuin nyt oli räätälipoloiselle tuleva. Ja toisensa jälkeen he kaikki tekivät samoin, odotellessaan, että pappi tulisi kuoripoikien kanssa, jotka kantoivat kynttilöitä ja ristiinnaulitun kuvaa, ja asettuisi johtamaan surujoukkoa, tämän kantaessa ja saattaessa räätäliä hänen viimeiseen leposijaansa Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkkomaahan Ober-Tarvisiin.
Silloin muuan viittasi pitkälle, tukevalle miehelle, joka käveli alempana tiellä, päässä kolmikulmainen hattu ja vihreän vormutakin päällä rihlapyssy hihnassa:
Hei, Pinacher — Bartelme! Etkös sinäkin tule tänne ylös antamaan
Seppelille siunaustasi?
Mies käänsi päätään äkkiä ja loi väkijoukkoon pikaisen, tuikean silmäyksen. Hän näytti hakevan jotakuta — ehkä erästä naista. Mutta tämä — jota hän kenties haki — oli jäänyt sisälle eikä nähnyt tulijaa tai juuri muutakaan, mitä oli tekeillä.