Hän rukoili, niinkuin hyvä katolilainen voi rukoilla — ja oikeastaan siis hyvin hartaasti.
Kun hän jälleen tuli hautuumaalta pois — niin, minne nyt sopi mennä? Papinko luo, jonka akkunoista loisti valoa? Mutta mitä apua hänelle papistakaan olisi — nyt kun hän oli rukoillut haudalla ja sanonut jäähyväiset kaikelle, mikä hänelle oli maan päällä rakasta?
Maailma oli hänestä käynyt niin yhdentekeväksi; ja taivaaseen hänellä sentään oli koko matka — tuntui hänestä.
Hän kuljeskeli umpimähkään pitkin kylää. Kenties häntä ei kuitenkaan oltu ihan unhotettu; ehkä häntä odotti tilinteko viime kerrasta… Siinä tapauksessa hän vastaisi puolestansa, hänen oli pakko olla siihen valmiina — ja nyt olikin jo aika, sillä hän tahtoi päästä eroon niistä kalvavista ajatuksista, jotka olivat häntä poissa ollessa rasittaneet.
Kaikki vanhat ravintolat olivat avoinna. Kaikkialla hän tapasi ihmisiä ja joutui puheisiin monen kanssa. Mutta hän sai myöskin huomata todeksi, ettei tarvitse olla kotoaan kovinkaan kauaa poissa joutuakseen unhotuksiin muiden asiain vuoksi. Joka paikassa häntä kohtasi politiikka ja sota — puolesta ja vastaan. Mitä semmoinen juttelu häneen koski? Hänestä tuntui,kuin maailma pyörisi vaan Pinacherin ja hänen ympärillään, mutta kukaan ei välittänyt voudista rahtuakaan; — jo aikoja oli hänen sijaansa tullut toinen Rauta-Bartl. — Eikä hänelle itselleen, Aloisille, sanottu muuta kuin lasia tarjoten iloisesti: Missä hiidessä sinä olet niin kauan maleksinut? —
Lopulta hän osui Filafer papan ravintolaan.
Siellä oli useita vanhoja vieraita, ja uusiakin oli tullut monta. Tupakansavun lävitse näkyi talikynttiläin punertavassa loisteessa sotilaspukuja; ja kuului montakin vahvaa kärntiläistä ja ylä-itävaltalaista kirousta, ja viiksiä kierreltiin ja kuivailtiin ja sitten suu taas peittyi niiden alle, samalla kun olut ja viini virtasi alas kurkuista. Kaikki puhuivat kilpaa, nauroivat, lauloivat… eipä täällä kukaan tiedustellut Seppel räätälin poikaa. Muuan toinen hauska Seppel — tosin ei räätäli — johti puhetta tarvisilaisten puolesta; harmahtava värvääjäkersantti jyskytti pöytää alati tyhjentyneellä ruukullaan — ja Mizi — niin, Mizi — hän pujottelihe ketterästi edestakaisin lukuisten ojennettujen käsivarsien suopeista syleilyistä — ja aina hän osasi viedä tyhjät ruukut ja karahvit pois huoneesta ja tuoda ne täysinäisinä takaisin, samalla kun hänellä oli hymähdys ja sukkela vastaus varalla kaikille, jättämättä ketään osapuoleksi — kuten hyvä ravintolatapa vaatii, mutta sittenkin siellä näytti eräs nuorehko upseeri erikoisesti hääräävän ollakseen hänelle otollinen; ja tässä hänellä olivat apuna tahi vuoroin esteenä eräät naureskelevat kadetit, jotka ehtimiseen tunnustelivat nenänsä alta, miten pitkälle heidän versovat viiksensä olivat kasvussaan päässeet viimeisinä viitenä minuuttina.
Muista jonkun matkan päässä istui nuori, pulska korpraali ja seurasi tummilla, elävillä, omituisen kovilla silmillään kauniin immen jokaista liikettä, vaan ei kertaakaan häntä puhutellut — ehkä sen vuoksi, että hänen esimiehensä oli läsnä. Sen sijaan hän välistä puheli Filafer papan kanssa; ja tämä kunnon ukko, joka oli tavattomasti paisunut ja näytti kärsivän luuvaloa, oli saanut entistä leveämmän nojatuolin ja jättänyt kaikki hommat tyttären haltuun.
Sen hän saattoikin huoleti tehdä. Sievästä Mizistä oli tullut täydellinen kaunotar — sellainen, kuin Tarvisissa saattoi olla, vieläpä kauniimpikin, kuin tässä laaksossa luulisi tapaavansa — mutta hänessä oli myöskin kehittynyt varma ryhti liikkeissä ja säädyllinen käytös, jokin paremmuus kaiken hymynsä ja juttelunsa ja leikinlaskunsa ohella, jokin arvokkaisuus hoitaessaan tätä vaaranalaista tointansa — ja kuitenkin hänessä oli vielä jäljellä niin paljon lapsekasta, sekä "ihmettelevissä" silmissä että hymyssä ja naurussa — ja hänen täyteläisemmät piirteensä, jotka vetivät puoleensa kaikki nämä ihailevat katseet ja virittivät kaiken tämän ilmeisesti hedelmättömän kilpataistelun — ne vaan saattoivat paremmin näkemään nuorta tuoreutta tässä vaarallisessa olennossa, joka on leikkisä kissa ja täysin varttunut, tietävä ja itsetietoinen nainen yhtenä henkilönä.
Alois oli ennen sinne tuloaan itsekseen päättänyt lähteä sieltä heti pois. Hän jäi sinne istumaan koko illaksi ihan sulkemiseen saakka; ja tämä tapahtui hyvin myöhään.