"Kuin salaperäisen lehdon hiljainen suhina, jota nuori neito kuuntelee, kun hän sen keskeltä luulee kuulevansa armaansa askeleita…"
"Ja ääni muuttui kaukaiseksi hellyydeksi, kuin meri ruumiittomassa kaihossaan: meri, jonka aaltoilevalla rinnalla nuori, kirkas auringonsäde on välähdellyt, ja joka ei koskaan voi unohtaa sitä harmaassa syvyydessään — ja joka tuutii säveltä säveleen jälkeen äärettömyyttä kohti."
"Ja laajuus suurenee — voima nousee. Kaihoisan katkerana kohoo rikkaan sielun maailma sulattaen epäsointujen katkeruuden miehekkääksi hymyksi — — —"
"Meri nousee kuohuen ja aaltoillen, puhtauden tulipalona, joka herättää kaiun nuoren naisen palavassa sydämessä, kun taas ihmisten ymmärtämättömyys ja tyhmyys on vain häilyvää vaahtoa, mikä merkityksetönnä hajautuu rantaäyräille!"
"Niin on myrsky tulossa. Se huutaa merelle ja meri vastaa. Mutta vastaaja ei olekaan villi, väkivaltainen meri, joka ei tunne oman raivonsa rajoja. Se on suuri kuin ihmissydän kiihkossaan ja pyrkimyksessään autuutta kohti."
"Autuutta, joka ostetaan vain tuskalla — häviöllä!"
"Ja silloin se riemuitsee ja laulaa. Silloin kumisevat kaikki orkesterin äänet kuin istuisi itse kuningas David, sävelten mestari, pilvien yläpuolella, ja ojentaisi kätensä paljaina ja loistavina sen maan yli, joka huusi: Hosianna, Halleluja — — — minä sorrun, taas noustakseni!" — — —
Ja kun Grethille nyt selvenee, minne pyrkimys käy, tarttuu hän itse innoissaan manubrioihin, urkujen rekisterinappeihin.
Itse aukaisee hän rekisterin toisensa jälkeen, Silläaikaa kun hänen rakas mestarinsa soittaa, aivankuin haluaisi voittaa ukkosen jyrinän ulkona.
Sillä rajuilma on taas alkanut ja kohta ei kumpikaan voi erottaa taivaan ukkosta urkujen pauhusta.