Urut vapisevat, kirkko vapisee — on kuin parven permanto kuohuisi ja pyörisi. On kuin valtameri tulisi raivoten kaukaisimmasta etäisyydestä, tahtoen nostaa! — — —
Ja Grethi katselee ylöspäin — Isän Jumalan silmä lepää hänessä — suurena — tutkimattomana, rauhallisena ja lempeänä meren kuohussa.
Ja kas: luukku silmän alla aukenee. Ensin tempauksella — sitten hitaasti — — — ja hän näkee kuoleman viikatteineen ja aikamittareineen — ensin jalan ja sitten ojennetun käsivarren. — — —
Mutta alhaalta kirkosta kuuluu Sidsel muorin kimeä ääni: "Harmaat,
Bengt! Hiiret pakenevat kirkosta, Bengt!"
Ukko ei kuule mitään.
Grethi lepää mestarin rinnoilla — käsi hänen sydämellään: "Rakastatko minua?" kysyy hän.
"Minä rakastan sinua ja siksi me kuolemme!" kuuluu hänen vastauksensa.
Ja he huusivat intohimoisia sanoja toistensa korvaan, kun heidän sydämensä syleilivät toisiaan. — — —
Kuin tuomiopäivä tuli se heidän ylitsensä. Katto, torni, kaaret, muurit, urut ja parvekkeet; kaikki kiertyi ja kietoutui kuin helvetin puuskassa ympäriinsä ja molempien yli.
Ja kuului kuin ukkosen jyräys ja valkoinen patsas kalkintomua nousi maasta ja kietoutui kuin rakkauden viitta pelon ympäri. — — —