"lapsukaiset!" sanoi hän "tehän olette molemmat kuin läpimärkiä varpusia, kun minä taas muistutan kastunutta varista. Ettekö tahtoisi tulla kartanoon kuivaamaan vaatteitanne — ja silmiänne", lisäsi hän, hymyillen leveää, hyvää, lihavaa nauruaan.
Grethi näytti pelästyneeltä, ehkäpä hiukan loukkaantuneeltakin. Bablia paleli ja hän tahtoi mielellään nähdä kartanon, josta kerrottiin mitä kummallisimpia juttuja.
Ja kädenkäänteessä, Grethin voimatta estää sitä, kertoi tyttönen sillä aikaa kun he kaikki kolme kulkivat herraskartanon tuuheaa puistokujaa pitkin, että Grethi oli tullut tänne pääkaupungista — koska hänen vanhempansa kuolivat muutaman viikon väliajalla; että hän nyt asui täti Birgerin luona; että notaario Peer Pommerenck kävi siellä joka viikko; että hän oli "pelastanut" nimineuvos Birgerin, Grethin isän, vararikosta tai vankeudesta; että hän nyt oli kihloissa Grethin kanssa; että täti Birger oli niukoissa oloissa elävä vanhapiika; että hän siunasi varakasta, viisasta ja jumalista Peer herraa; että molemmat ystävättäret inhosivat notariota, yhtäpaljon kuin he rakastivat toisiaan; että he olivat yhtä ystävättömiä ja avuttomia ja että he sen vuoksi kuljeskelivat metsässä itkemässä — — —
"Kas, kas! Mitä minä kuulenkaan?" huusi Rachel lyöden kätensä yhteen ja sitten molempien pikkulintuparkojen hartioille.
"Mennään sisään, lapsikullat! Ehkäpä Jumala auttaa meitä kaikkia!" — — — — —
Niin syntyi tuttavuus. Ja talvi kului.
Nuoret neitoset elähyttivät raunion autiuden ja toivat eloa tyhjiin komeroihin ja rappukäytäviin, soppiin ja huoneisiin, ritarisaleihin ja juhlahuoneisiin, joista puolet oli niin rappeutuneita, että vain vanhat, kotiutuneet "aaveet" saattoivat asustaa niissä.
Ja sen ne tekivätkin sekä tarinoiden että oman oikeutensa mukaan.
Grethi tunsi nopeasti kotiutuvansa kartanossa, missä hän monta kertaa viikossa kävi.
Hänellä oli oma tapansa hiipiä ulos ja sisään — hiljaisen veitikkamainen, mietiskelevän "haaveileva" — lyhytsanainen, kun Pfefferkorn tahtoi ottaa liian tarkan selon hänen tunteistaan, lyhyesti taittava, kun isäntä kohteli häntä liiaksi en garcon [tuttavallisesti].