"Käykää luonani", sanoi mestari Ollivier, lempeällä, verhotulla äänellään. "Käykää luonani kirkossani ja antakaa minun näyttää teille urkuja ja soittaa teille hiukan, kun teillä on aikaa ja halua!"
Sitten nosti hän kunnioittavasti kolmikolkkaista hattuaan, ja poistui nopeasti, notkeana ja suorana.
Grethi jäi seisomaan yksin — ja katseli kauan hänen jälkeensä.
XI.
Kului hiukan aikaa, eikä Grethi tullutkaan kirkkoon aamulla.
Maaliskuu meni, huhtikuu oli melkein lopussa. Grethi vältti käymästä ystäviensä luona herraskartanossa.
Niin tapasi hän eräänä päivänä urkurin kylän tiellä. Hän meni tervehtien hänen ohitseen ja hymyili aivan kuin kysyen.
Seuraavana aamuna kiiruhti Grethi ulos — yksin.
Hän kulki vaipuneena mietteisiinsä ja aivoissa kulkivat ajatukset näin:
— — — Hän oli kohottanut silmänsä ja katsellut häntä… Grethi oli tuijottanut häneen ja hän oli huomannut sen. Hän oli kohdannut Grethin katseen ja painanut silmänsä alas… Grethi oli taas … hän oli taas … he olivat kumpikin…