Bengt heitti Grethiin katseen, johon sisältyi ankara moite hänen latinansa keskeytyksen takia — ja nyt syventyi hän palkeihin, joista hän puhui erikoisella lämmöllä; ilmatiehyeihin, ilmasäiliöön, ilmasäästäjiin; sitten seurasivat kansselit, rinnastajat, yhdistäjät, sormiot, jalkiot, pillinkannattimet, — osaksi järjellisessä johdonmukaisuudessa, mutta sitten tuli taas yhtenä sekamelskana pillejä ja ääniä, äänikertoja, mittoja, huulipuhaltimia ja pillisointuja — pillistön huuliääniä, "joilla on pehmeä ja synkkä sointu", torviäänien klarinetti, tai trumpeettiväristystä, joka muistuttaa puhallussoittimia, pasuunaa, trumpeettia, torvia, fagotteja, klarinettia, oboeta, käyrätorvia!
"Niin, niin hyvä neiti Birger, meillä on vox humana ja vox angelica, ihmisääni ja enkeliääni! Niin, niin, katsokaapa tänne … rekisterinappi tai manubriumi, latinalaisesta manubrium, varsi, pidin, … nyt rekistreerataan — ensi kerta, alabasso, 32 jalan pilli, 16 jalan pilli — hoi, hei — oktaavi, tuba, borduna, hrrrr! dulciana, fugara, viola di gamba … prrr! Ymmärrättehän, eikö totta. Kun urkujentekijä on saanut virityksen valmiiksi, täytyy meidän antaa uruille oikea temperatuuti — vaihdellen vapiseva tai tasaisestivärisevä — — —"
Tässä piti Bengt pienen väliajan ja jatkoi sitten luultavasti oman päänsä mukaan —:
"Ymmärrättehän, että tämä domincerasi ennen Joh. Sebastian Bachin aikoja, kun urut viritettiin puhtaihin kvintteihin. Hrrr! Te ymmärrätte: Jos lähdemme perusäänestä C ja viritämme puhtain kvintein c—g—d—a—e—h—fis—gis — — — hm, tapaamme kahdennellatoista kvintillä c-äänen, joka kvinttinä on 1/9 ääntä korkeampi kuin perusäänen oktaavi — ja tämä ääni indicecraa tervettä ja hyvää korvaa — hm!"
Taas tuli pysähdys ja pieni, hiukan epävarma silmäys Grethiin ja sitten sitä taas jatkui:
"Ottakaamme esim. 8 jalan pää-äänen dominantti lähtökohtana yksiviivainen c tai a — — —. No, tämä on ehkä hiukan liian vaikeaa, hiukan epäselvää, hyvä neiti Birger; mutta mikä meidän taivaallisen Isämme arvoituksellisista laitoksista ei olisi monimutkainen? Me voimme vain sanoa näin — tässä kiihoitti Bengt äänensä suureen nousuun hikipisaroitten valuessa hänen rasittunutta otsaansa pitkin — Urkurilla on sormiot ja jalkiot käytettävinään — ja rekisterinapit molemmin puolin. Nyt soittaa hän — Jumalan kunniaksi ja ihmisten ojennukseksi. Soittaa etu-, keski- ja loppusoitot ei liiaksi accelerando, ei liiaksi ritardando. Seurakunnan veisuun tulee olla tasaista, varmaa ja kouluutettua … mutta eräs suuri urkutaiteilija on sanonut: 'Veisatessaan marssii seurakunta taivasta kohti!' Niin, marssi käy ylöspäin. Ja nyt tottelee sormion rekisteri — 4 1/2 oktaavia — pedaalin 2 oktaavin ja 2 ääniasteen rekisteri — matalimmat — voimakas basso ja omituisesti humiseva alibasso — — — ja torviäänten pasuunat, trumpeetit ja vasket yhtyvät — ja huuliäänten huilut valittavat ja laulavat — ja rekisteri rekisterin jälkeen pääsee irti … koko kirkko alkaa täristä, niin, se vapisee, neiti! ja jos viimeinen rekisteri irroitetaan 'täyteen' ääneen — — — hrrrr! Mutta sitä ei kirkko siedä — ei ainakaan tämä kirkko".
"Jumalan tähden, älkää!" huusi Grethi ja laski kätensä estellen Bengtin käsivarrelle.
"Ei", sanoi ukko, pyyhkien otsaansa ja katsellen "taivaallista silmää" katossa… "Mutta jos kirkon urkuri hullussa itseluottamuksessa tahtoisi kiusata Herraa ja koetella hänen temppeliään 'täydellä äänellä' — kas! silloin avautuu pieni näkymätön aukko — tuolla korkealla kaikkivoivan säteilevän silmän alla — ja kuolema astuu ulos viikatteineen ja tuntilaseineen —. Aika on täytetty, soitto lopussa — ja kirkon kaaret murtuvat!" — — — — —
Grethi päästi pienen huudon. Sattuma, jota hän häpesi.
Bengt kääntyi äkeissään ympäri — ja meni raskain askelin takaisin palkeenvarsiensa ja ruokakorinsa luo.